5
Sadasta eri syystä, jotka sekavina olivat tulvahtaneet hänen mieleensä, kun toiset olivat jättäneet hänet yksin. Ja yhdestä syystä. Sillä kaiken sen taustana, mitä nainen tekee, on aina enemmän kuin yksi syy. Juuri senvuoksi kai miehet pitävät meitä käsittämättöminä — koska miesten mieli on suoraviivainen (kuten he meille vakuuttavat). Mahdotonta oli Helenin olla hautomatta jotakin kepposta, niin pian kuin hänen sisarensa olivat suostuneet poistumaan hänen luotansa. Otaksuttiinko hänen kesysti pysyvän kylmässä, yksinäisessä makuuhuoneessaan, haudattuna pieneen, luostarimaiseen, valkeaan sänkyynsä? Maata siellä? Hän, yksinkertaisessa, vaatimattomassa yöasussaan, kuvitellen toisten ihania leninkejä? Sitä teennäistä filmityttöä jossakin »taideluomassa»? Tuota kuvottavaa Miloa, mikä hänellä lieneekään ollut yllään, tanssimassa Topin kanssa, kun soitettiin »Sinunhan juuri piti tulla»? Olisiko Helenin kaikkea sitä kuvitellen pitänyt maata rauhallisesti vuoteessaan, kunnes olisi vaipunut uneen? Oliko se todennäköistä? Hän nousisi ylös. (Hän nousi ylös.) Hän pukeutuisi siihen ainoaan pukuun, joka yksin, sen hän tunsi, oli todella Heleniä. (Hän pukeutui siihen.) Ja kauniisti hän olikin pukenut sen yllensä, musliinihame oli juuri tuotu pesulaitoksesta, ja se oli tahrattoman valkoinen kuin äsken auennut, valkea kaksoisnuppu! Ja niin somannäköiseksi hän oli tasoittanut tuuhean tukkansa!
Huiman vallattoman koululapsen tavoin hän sitten oli sipsuttanut puhelimen ääreen, soittanut hotellin numeroon ja kysynyt herra Tophamptonia (»Asia on tärkeä!») Henkeä pidätellen hän oli, kuten oli pyydetty, odottanut hetkisen?… Kuinka vähällä olikaan hän ollut juosta tiehensä pelkästään kuullessaan torvesta Topin »haloon»! Mutta hän oli koonnut kaiken sisunsa pystyäkseen toteuttamaan suunnitelmansa joka, kuten hänen sydämensä vakuutti, ei ollut pelkkä kepponen. Niin vastustamattomasti hän oli kaivannut Topia luoksensa kotiin… vain kymmeneksi lyhyeksi minuutiksi.
Puhelin oli ollut mahdoton… Puhelin on aina mahdoton, kun on tärkeätä saada asia pian selväksi! Harmikseen hän oli erottanut Topin huudon; »En kuule sanaakaan. Harmissaan hän oli jäljitellyt karheata miehen ääntä: »Otaksuttavasti ette kuulisi, vaikka Helen olisi kuolemaisillaan ja lähettäisi teille sanan: tulkaa?» Harmistuneena hän oli pannut kuulotorven paikalleen varmana siitä, että Top tulisi Rauhattomasti! hän oli ajatellut »Kymmenen minuuttia ei ole paljon, elinajasta!»
Odottaessaan hän oli sitten lohdukseen turvautunut rakkaaseen tanssiinsa. Hän oli harjoitellut askelia ja käsivarsien liikkeitä; ja hyvin se oli käynyt, joten oli vahinko, ettei Madame itse ollut näkemässä, kuinka Helen Mundy työskenteli Topia odottaessaan.
Kymmenen minuuttia Topin seuraa hän oli luvannut itselleen.
Se oli ilkeätä. Se oli juoni. Mutta vain hänen ja Topin välien selvittämiseksi. Tuskaisia olivat olleet nämä muutamat viimeiset päivät, kun Top ja hän olivat olleet — niin kohteliaita! »kylmäkiskoisia» toisilleen, kun oli valmistettu noita kiusoittavia tanssiaisia, joihin pääsyn Helen itse oli itseltään evännyt. Puuhaisia päiviä, eikä lainkaan tilaisuutta asian selvittämiseen.
Nyt oli ollut hänen ainoa tilaisuutensa.
Kuultuaan auton pysähtyvän kadulle heidän asuntonsa kohdalle oli hän henkeä pidätellen vakuuttanut itselleen, että nyt vihdoin hän kenenkään muun kuulematta voisi sanoa: »Top, olen pahoillani siitä, että olin äreä silloin sinä iltana, jolloin sinä kysyit, kuka minulle oli antanut gardenian, ja jolloin minä vastasin, ettei se kuulunut sinuun, ja sanoin, etten tulisi sinun tanssiaisiisi. Olen pahoillani siitä. Sinä sanoit.- 'Tee, kuten haluat!» Oletko sinä pahoillasi siitä, että olit sellainen peto?» Sitten Top sanoisi: »Kyllä. Kumppanuksia jälleen?» Ja Top hymyilisi hänelle jälleen kiltillä, herttaisella tavallaan, joka tekisi hänet min kovin onnelliseksi ja rauhalliseksi.
Sellaista oli Helen kuvitellut.