»En vielä.» Vanhan Mundyn edellisenä iltana tekemän hurjan, eriskummaisen tarjouksen muisto sai Topin harmaat silmät välähtämään hänen istuutuessaan takan viereen sijoitetun notkoselkäisen tuolin käsinojalle. Tänä aamuna hänen ei maksanut ajatellakaan työntekoa, arvasi hän.
»Sallitteko minun polttaa piipullisen?… Kiitos. Mitäs muuten kuuluu?»
Gertrude kertoi, että hänellä oli ollut huono onni, mutta että hän toivoi pääsevänsä köyhäinkotiin ensi viikolla.
»Hm!» äänsi Top myötätuntoisesti.
Hän tiesi, mitä tämän tyttömäisen pilan takana piili. Vaikka hänen serkkujensa avioliitot olivatkin onnellisia ja he olivat nuoria ja uljasmielisiä, olivat he kuitenkin kaikki ihan umpikujassa rahahuolien tähden. »On suvunmukaisia avio liittoja, ihan samoin kuin on sukupiirteitä», sanoi Gertrude. »Me kaikki siskokset olemme olleet samaa maata ja menneet naimisiin miellyttävien köyhien miesten kanssa. Enää °n vain Helenin vuoro tehdä samoin.»
»Pikku Helen-parka on liian allapäin kovasta onnestaan, ajatellakseen minkään tekemistä tänä päivänä», jupisi Phyllis ommellessaan. »Lapsi on murheissaan!»
Sen kuullessaan Top vilkaisi toisiin päin, otti ruman, vanhan, mustan piippunsa raikkaiden, nuorekkaiden, vaaleanpunaisten huuliensa välistä ja kysyi: »Murehtiiko hän? Minkä tähden?»
»Oi, eikö Top tiedä? Poika-kulta, poloinen pienokainen tahtoisi niin kovin mielellään saavuttaa menestystä omalla alallaan —»
»No niin, eikö hän saavuta?»
»Ei, jollei hän saa edelleen harjoitella, ja äiti vakuuttaa että se on mahdollisesti lopetettava, koska hänellä ei ole kylliksi rahaa edes maksaakseen Helenin oppitunneista.»