»Sinun tapaisesi», jupisi australialainen.
Heikko puna, joka oli levinnyt hänen poskiinsa Marjonen kysyttyä, oliko hän rakastunut, oli vasta nyt ehtinyt haihtua.
Nyt se alkoi uudelleen näkyä.
»Oi, jättäkää poika rauhaan!» kehoitti Tossie. »Älkää häiritkö hänen kandidaattimahdollisuusmietteitänsä!»
Mutta Top ajatteli kokonaan toista.
11
He laskivat pilaa, nämä nuoret naiset ja heidän nuoret puolisonsa, ovella vaanivasta sudesta. Mutta leikinlaskusta huolimatta, susi oli ovella.
Heidän äitinsä tiesi sen istuessaan pöydän päässä ja leikatessaan viipaleita raavaspaistista, jonka paistamiseen hän oli kuluttanut aamun ja josta tämän perheaterian jälkeen ei jäisi jälelle muuta kuin paistinpuikko. Myöskin Top tiesi sen.
»Kuuromykkä ja vähä-älyinen» — sellaisen arvostelun oli isoisänisä lausunut hänen luonteestaan, itse hyvin tietäen, kuinka väärä se oli. Top, joka istui pöydässä, uurtaen lumiauran tavoin vakoja kelpo paahtopihvin, vihannesten, pasternakan, piparjuurikastikkeen ja yorkshireläisen muhennoksen muodostamiin nietoksiin — Top, joka yksitavuisilla äännähdyksillään lisäsi keskustelun hälinää — Top, ulkoisesti yhtä tunteeton kuin se ainoa kylmä peruna, joka ehkä jäisi jälelle tästä juhla-ateriasta, oli yhtä herkkä kuin kuka nainen hyvänsä tuntemaan, mitä ilmassa liikkui.
Hän tarkkasi Marjorien huolien ja Gertruden ajatusten kaikkia heilahduksia. Hän oivalsi, että tämä oli ensimmäinen kunnollinen ateria, jonka ystävällisen rattoisa Tossie ja hänen yhtä ystävällisen rattoisa Johninsa olivat kokonaiseen viikkoon nauttineet. Hänen mieltänsä kalvoi, että nuori Phyllis istui ompelemassa liinavaatteita muutamista shillingeistä eikä saanut mennä reippaalle kävelylle ulko-ilmaan. Vielä kovempi osa oli Madge-paralla, jolla oli tuo poika… Entä Helen sitten? Pikku Helen istui toisten joukossa äänettömänä, hautoen aatoksiaan tuuheiden hiuksien peittämässä päässänsä. Hän ei ollut suonut Topille ainoatakaan katsetta eikä sanaa; perin lamassa oli Helen tänään. Surkeata, jos hän koko sydämestään halusi saavuttaa mainetta näyttämöllä eikä siitä tulisi mitään. Mitä Helenistä myöhemmin tulisi? Mitä tulisi heistä kaikista muista? Hänellä, Topilla, ei ollut mitään heikkoa. Hänen queenslandilaiset omaisensa eivät tosin olleet varakkaita, jollaisiksi englantilaiset tuntuivat kaikkia »siirtomaalaisia» kuvittele van, mutta heidän kannatti hyvin lähettää hänen määrärahansa. Jos toiveet konealalla pettäisivät, sopisi heidän poikansa aina palata hyvään kotiin ja työhönsä maatilalle; kovaa työtä, mutta paljon hauskaakin, ulkoilmaelämää, auringonpaistetta…