»Nähtävästi hän ei ole pystynyt niitä kovinkaan suuresti valtaamaan, sillä muutoin hän ei olisi niin huonoissa varoissa kuin hän näyttää aina olleen. Hän olisi tehnyt 'leikkauksia', keinotellut ja kasannut tuhansia», tuumi Gertrude viattoman tietämättömänä siitä, kuinka likipitäen hän arvasi isoisänisänsä yksityisasiain oikean laidan. »Sitä en kuitenkaan tarkoittanut, vaan sitä, minkä näköinen hän oli. Onkohan isoisänäiti, minkänäköinen hän lieneekään ollut, saattanut olla milloinkaan rakastunut tuohon olentoon? Saattoiko hän, äiti? Ei, ei! Älä väitä: 'Tietysti, rakas, eikö hän mennyt avioliittoon hänen kanssaan?’ Tiedän sen. Mutta hän kuoli yhdeksäntoistavuotiaana, joten ukko kenties vielä oli ihan järjellisen inhimillinen —»
»Gertrude —»
Kyynärpäät pöydän varassa Gertrude liikahti, syrjäyttäen rouva Mundyn lievät vastalauseet. »Minusta on viehättävän hupaista arvailla, millaisia omien esi-isien rakkausasiat ovat olleet, jonkunlaisia rakkausjuttuja heillä on täytynyt olla; muutoinhan ei olisi olemassa meitä. Ja aprikoinevathan Bubblesin lapset vuonna tuhatyhdeksänsataaseitsemänkymmentäviisi: 'Vanha isoäiti Gertrude-poloinen, onkohan kukaan noista oudon sievistä, vanhanaikaisista urheiluhousuisista nuorista miehistä koskaan pitänyt hänestä vähääkään?»
»Tosiaankin, Gertrude!»
»Niin he tekevät, äiti! Haluaisin vain tietää, minkälaisen nuoren miehen te kaikki arvelette isoisänisän mahdollisesti olleen Ericin ikäisenä.»
»Älä kysy minulta, tyttö-kulta!» torjui kahdeksankolmatta-ikäinen Eric. »En kärsi ajatella semmoista. (Lisää vanukasta, äiti, ole hyvä.) Minä kunnioitan liian paljon Ikää!»
Madge kummasteli: »Entä minkätähden — (Syö se kaikki, Rex, armaani! Enää vain hiukkanen!) — minkätähden isoisänisä kutsui Topia kesken päivällistä?»
»Hän kai vaatii Topia kertaamaan itselleen joitakuita säihkyviä pöytäpuheitaan. Mitä tahansa, kunhan se vain häiritsee», äkäili Tossie. »Niin isoisänisän tapaista!»
Vähemmässä kuin viidessä minuutissa Töppäiäsi hälisevän puolisseurueen keskuuteen. Hänen ilmeensä oli muuttumaton, jollei oteta lukuun tuikahtelevaa väikettä — harmin, huvituksen aiheuttamaa? — jonka nyt saattoi havaita pojan harmaissa silmissä, kun hän siirsi taaksepäin (keittiö-)tuoliansa ja sulloutui jälleen istumaan, melkein ihan rouva Mundyn syliin.
Hänen vastassaan istuva Helen katseli värähtämättä poispäin hänestä.