4
»Aletaan ilta-asusta», määräsi Henderson. »Smoking. Ja frakki. Kolmet tai neljät valkeat liivit aluksi, arvelen.»
(»Soitan tänne herra Harrisin ottamaan herrasta mittoja.») »Olisi parempi kutsua herra Craven, eikö olisi», ehdotti Henderson. »Herra Craven otti aina mitat — tiedättehän —»
»Juuri niin; hän se oli. (Soittakaa Cravenille ja pyytäkää häntä tänne!)»
»Voitte luottaa heidän herra Craveniinsa, herra Tophampton, sir», vakuutti Henderson suopeasti. »Teillä on hyvin samanlainen vartalo kuin eräällä loordi-vainajan läheisellä mieskohtaisella ystävällä, jonka vaatteet herra Craven aina ennen leikkasi.»
»Ja hänen vaatteittensa leikkaaminen olikin todellinen nautinto», huomautti herra Craven, sijoittaessaan mittanauhansa Topin vuorimaiselle rinnalle. »(Satayksi ja puoli satakaksi, sanokaamme.) Joskin hän oli hiukan sanoisinko muistopatsaan mallinen? — oli nautinto leikata pukuja miehelle, jolla oli sellainen vartalo… Mutta siinä se nautinto olikin», lisäsi hän synkemmin, »viime vuosina; siinä se oli kaikki».
»Mitä tarkoitatte?» kysäisi Top.
Herra Craven ja Henderson vilkaisivat toisiinsa tuikeasti ja olisivat olleet valmiit lyömään vetoa, ettei se herrasmies, jonka pukuja leikkasi nautinnokseen, käsittänyt, mitä puvun maksaminen merkitsi; hän siirtyi räätäliliikkeestä toiseen kautta koko West Endin. Ei koskaan vähääkään rahaa hänen laskunsa maksuksi. Ei milloinkaan. Maailman huonoin epävarma saatava.
Avomielinen Top virkkoi: »Minua kummastuttaa, miten jotkut sellaiset miekkoset elävät.»
»Oh! He elävät kyllä, sir; he elävät. (Vyötäiset seitsemänkymmentäkuusi — ei, vaan ne seitsemäänkymmeneenkolmeen ja puoleen.)»