»Tumman harmaata, arvelen. Reunustus, tietysti», määräili isoisänisän orja, joka nyt ilmeisesti jälleen oli omalla maaperällään ja oikealla alallaan vietettyänsä kuolettavan ikävän vuoden Oxfordin vuokrakasarmialueella. Kuinka innokkaasti hän keskusteli kashmirikankaisista housuista ja pahoitteli valkeita rusetteja, joiden kiinnittäminen oli usein niin vaivaloista! Con amore hän otti esille pienen muistikirjan merkitäksensä siihen, millaisia kauluksia oli piakkoin tilattava. »Niin, kolmenlaisia ensi tilassa. Pystykauluksia illaksi; ei saa unohtaa myöskään kaulanauhoja, muutamia tusinoita», mutisi Henderson. »Kääntökauluksia aamupukua varten. Pehmeitä kävelypuvun kanssa käytettäviksi —»
9
»Kuusi kävelypukua hän tarvitsee, vähintään.»
»Kuusi?» luiskahti kauhistuneelta Topilta.
Hänestä ei kukaan näyttänyt rahtuakaan välittävän. (»Keneksi ja miksi», aprikoi Top ohimennen, »saattavat kaikki nämä miekkoset minua luulla?») Nyt kiskottiin hyllyiltä kangaspakkoja, ne laskettiin pöydälle, kangas levitettiin, asiantuntijat katselivat ja hypistelivät sitä, pohtivat.
Ja jos te, joka olette tyttö, kuvittelette miesten pukujen vaativan vähemmän aikaa ja päänvaivaa kuin herttuallisen perheen hoviesittelyä varten valmistettavan ensikertalaistyttären asuun uhrataan, niin ette ole liikkunut niissä Piireissä, joissa loordien kamaripalvelijat oleksivat.
»Ensiksi tulee yhden olla merensininen —»
»Sitten tuollainen vaalean hopeanharmaa, melkein aluminiuminvärinen.
Niin. Tehkää se oikein sirosti, se puku.»
»Hieman liian vaalea herralle, eikö teistäkin?»
»No, enpä tiedä — Tämä vivahdus on parempi. Niin, tätä.»