Mutta hänen oli oltava rehellinen ja pantava asia alkuun! Hän luopuikin päätetystä jalkapallo-ottelusta; hän oli päästänyt Jones-nuorukaisen sijaisekseen, kun hän eräänä iltapäivänä yllään melkein luumunvärinen pukunsa (joka nyt oli melkein mukava, koska hän piti sitä päivät pääksytysten vilkaisemattakaan herttuallisen puvustonsa muihin vaatteuksiin) käveli filmiatelierille.
6
Leuka tiukkana hän astui halliin, jonka seinillä oli huomautuksia: »Liikkukaa hiljaa», »Tupakanpoltto kielletty» ja »Joukkoesityksiin pyrkivät tarjokkaat kaiteen tälle puolelle». »Joukkoesitys» tuntui hänestä pahanenteiseltä sanalta.
Vahtimestari, jonka puoleen hän kääntyi, silmäili häntä kummastuneena. Samassa meni ohitse valppaan näköinen, harmaapukuinen herrasmies, joka katsahti sinnepäin, seisahtui ja puhutteli tätä rotevaa, kukoistavan näköistä nuorukaista.
»Ahaa! Tekö olette neiti Bébé St. Clairin ystävä?»
»Niin», tuntui ainoalta mahdolliselta vastaukselta.
»Herra Tophampton, sama herrasmies, joka pelasti hänet puistossa? Niin, tunnemme tapauksen kulun hyvin! Mikä vahinko, ettei siellä ollut ketään meikäläistä ampumassa —»
»Ampumassa?» kertasi Top, joka ei ollut perehtynyt tähän ammattisanaan.
»Kuinka mainio yleisökuva siitä olisikaan tullut!» huoahti valpas herrasmies. »Meidän onnistui kuitenkin saada useita kohtia… Kovin hauska tutustua teihin, herra Tophampton. Tulkaa sisälle… Opastan teidät neiti St. Clairin puheille. Hän on ihmeellinen tyttö, kuten tiedätte! Hänellä on loistava ura edessään! Tulkaa sisälle.»
7