Taaskin kääntyivät vaunut eräässä kulmassa.
— Nyt olemme perillä, tämä on Horonevos, — kuulin tohtorin sanovan, jonka jälkeen hän käski ajajan pysähdyttää.
— Minne me joudumme tämän nuoren rouvan kanssa — sanoi rouva Simon. —
Hän tulee olemaan meille enempi vastukseksi kuin avuksi.
Kokosin kaikki voimani.
— Ei, ei, — sanoin minä. — Minä voin nyt paremmin. Tahdon auttaa teitä niin hyvin kuin voin.
Olimme nyt erään autioksi jätetyn linnan portin edustalla.
— Katsokaamme ensin, mitä täällä voimme tehdä, — sanoi tohtori, — linna kuuluu olevan kellarista kattoon asti haavoitettuja täynnä.
Me nousimme kärryistä. Tuskin pysyin jaloillani, mutta ponnistin kaikki voimani, ettei kukaan sitä huomaisi.
— Ja nyt eteenpäin! — komensi rouva Simon. — — Onko meillä kaikki tavaramme? Tuomiseni tulevat virkistämään noita ihmisraukkoja.
— Minunkin matkakirstussani on lääkkeitä ja sidetavaroita, — sanoin minä.