— Kukapa tietää, — keskeytin minä, — kenties vihollisuus meidän ja heidän välillään ennen sitä lakkaa, ja me teemme jälleen liiton Preussin kanssa.
Isäni kohautti olkapäitään.
— Jos te naiset pysyisitte valtioasioista erillänne — sanoi hän halveksivasti. — Etkö käsitä, että meidän *täytyy* kurittaa niitä ylpeitä roikaleita ja auttaa valloitettuja — sanon, *ryöstettyjä* alueita syvästi loukattujen oikeuksiensa saavuttamiseen? Ystävyys, — liitto noiden konnien kanssa? Ei koskaan. Jolleivät tule nelinkontin ryömien sitä pyytämään.
— Jos he sen tekisivät, pantaisiin varmaan heti jalka heidän niskaansa, — sanoi Fredrik. — Liitto tehdään vaan sellaisten kanssa, jotka vaikuttavat kunnioitusta mieliin, tahi jotka voivat auttaa yhteistä vihollista vastaan taistellessa. Valtiotaidossa on itsekkäisyys etevin perusjohde.
— No niin, — sanoi isäni, — kun isänmaan etu on kysymyksessä, on sellainen itsekkäisyys oikeutettu ja sallittua on kaikki, joka isänmaan parasta tarkoittaa.
— Se olisi onnellista, — muistutti Fredrik, — jos sama jalo ajatustapa, joka yksityisten seurusteluista on poistanut muinaisen, raa'an itsekkäisyyden, pääsisi vallalle myöskin valtioiden yhteiselämässä. Jos tultaisiin huomaamaan se seikka, että omia etuja paljo enempi edistetään siten, että yhdistetään ne toisten etuihin, kuin että ne niistä eroitetaan.
— Mitä sinä sanoit? — sanoi isäni ja pani kätensä korvan taa.
Fredrik ei huolinut uudistaa pitkää lausettansa, ja niin loppui keskustelu.
* * * * *
»Tulen huomenna kello yksi Grumitziin. Konrad.»