Minä en vastannut mitään. Ajatukseni olivat jo kaukana poissa juhlallisuudesta ja miettivät yksinomaan kysymystä: odottaakohan hän minua ovella?
Mutta me emme ehtineet ovelle niin nopeasti kuin olisin toivonut. Joukko tuttavia tunki luoksemme tervehtimään, ja kysymyksiä ja kohteliaisuuksia sateli ympärillämme. Ei kukaan olisi voinut luulla, että me palasimme uskonnollisesta juhlasta.
Vihdoin tulimme kuitenkin portille, jossa meidän vaunumme odottivat. Paikan ympärillä seisoi joukko ihmisiä, jotka muun puutteessa tahtoivat ainakin nähdä muutamia niistä onnellisista, jotka olivat saaneet olla läsnä itse juhlallisuudessa.
Tuskin olimme ehtineet portista ulos, ennenkuin Tilling lähestyi meitä.
Hän kumarsi.
— Pyydän saada kiittää teitä, kreivitär, siitä kauniista seppeleestä.
Ojensin hänelle käteni, mutta en saanut sanaakaan lausutuksi.
Vaunumme odottivat jo meitä, ja Rosa kiirehti minua, että joutuisimme lähtemään.
Tilling nosti kätensä lakkiin ja aikoi poistua. Suurella ponnistuksella sain lausutuksi äänellä, joka itsestänikin tuntui oudolle:
— Olen kotona kahden ja kolmen välillä sunnuntaina.
Hän kumarsi ääneti ja me nousimme vaunuun.