Ewald lähestyi yhä.
»Silloinhan voin kuulla vastauksen heti teiltä itseltänne, Hanna…
Onko se kieltävä? Onko se myöntävä?»
Hetki oli ratkaiseva. Hanna ymmärsi kahden ihmisen tulevaisuuden riippuvan hänen huultensa liikkeestä… Hän sulki silmänsä kuin suinpäin veteen syöksyvä ja sanoi:
»Vastaus on myöntävä.»
Hanna luuli onnellisen kosijan huudahtavan riemusta, syöksyvän hänen jalkainsa juureen tai sulkevan hänet tuliseen syleilyyn, mutta mitään sellaista ei tapahtunut. Ewald tarttui hiljaa hänen käteensä, suuteli sitä ja lausui sydämellisesti:
»Kiitos, neiti Hanna! Koetan tehdä teidät onnelliseksi.»
IV.
Dori kummi antoi pian suostumuksensa. Kuultuaan nuoren tytön jo antaneen myöntävän vastauksen ei hän tahtonut joutua puretun kihlauksen herättämän huomion alaiseksi, vaan tuli siihen lopputulokseen, ettei Hanna ollut hänestä riippuvainen, vaan oli oikeutettu antamaan kätensä kenelle tahtoi ja että hänellä oli edellytyksiä tulla onnelliseksi seuratessaan sydämensä ääntä, ehkä onnellisemmaksi kuin paroni Schimmererin kolmikerroksisessa talossa.
Ewald Ballmann kuului olevan erinomaisen »mallikelpoinen» mies, minkä lisäksi hänellä oli paitsi professorinpalkkaansa myöskin pienen omaisuuden useaan sataan guldeniin nousevat korot käytettävänään. Sitäpaitsi tuli hän perimään rikkaan sedän. Tämä avioliitto oli köyhälle, orvolle tytölle käytännölliseltäkin kannalta katsoen edullinen. Kaiken miettimisen jälkeen kenraalitar katsoi parhaimmaksi liikutettuna sanoa:
»Koska te niin välttämättä tahdotte toisenne, täytynee minun antaa siunaukseni, lapset.»