»Kuollut.»
»Ja perheenne?»
»Heidän silmissään olen minä kuollut.»
»Siis aivan yksin maailmassa?»
»Yksin, hyljätty ja onneton!»
Mrs. Edgecombe piti yhä Hannan kättä omassaan. Hän mietti hetkisen. Sitten hän sanoi puristettuaan Hannan kättä ikäänkuin liiton solmimisen merkiksi:
»Asia ei muutu, minä otan teidät.»
Hanna pidätti ilohuutonsa. Hän tahtoi puhua, mutta ei löytänyt sanoja, niin liikutettu hän oli.
»Minä otan teidät seuralaisekseni», jatkoi Mrs. Edgecombe, »enkä välitä suosituksista enkä muista papereista. Jos minä hakisin kasvattajaa tyttärelleni tai itse olisin nuori, niin ottaisin tämän lukuun — mutta mitä minulla, vanhalla ihmisellä olisi pelkäämistä? Että olette hyvästä perheestä, takaa kasvatuksenne, ja että olette siveellinen, takaa se seikka, että huolimatta kauneudestanne olette valinnut rehellisen toimen ansaitaksenne elatuksenne, ja olen varma siitä, että tuotatte minulle iloa, sen takaavat miellyttävät kasvonne. Ihastuin heti teihin — love at first sight — ja mikä minua erityisesti ilahduttaa on se, että voin tarjota nuorelle, yksinäiselle hylätylle tyttären sijan ja rakkauden vanhassa ja, ikävä kyllä, yksinäisessä sydämessäni.»
Hanna kumartui suudellakseen häntä kädelle. Hän oli hiljalleen polvistunut.