Hanna oli hämillään.
»Olen vieras täällä. Minulla ei ole ketään tuttuja Wienissä…»
»Mistä te sitten olette? Kenelle voi kirjoittaa ja kysellä teistä?»
Hanna tuli tulipunaiseksi. Sitäpaitsi ei häntä miellyttänyt rouva eikä kotikaan, joten hän ei muuta toivonut kuin voivansa päästä sieltä. Mutta hän ei tiennyt oikein, miten pelastua.
»Suokaa minun kysyä: miten monta lasta minun tulisi opettaa ja miten vanhoja he ovat?»
»Minulla on kolme pientä tyttöä, yhdentoista-, kymmenen- ja seitsemänvuotiaita, sekä kuuden vuoden vanha poika, jotka joutuisivat teidän hoitoonne; molempia nuorempia varten on minulla lastentyttö.»
Hannaa puistatti. Tämä ei ainoastaan ollut pätevä syy, vaan todellinen aihe olla ottamatta paikkaa vastaan.
»Oh ei, hyvä rouva, se menisi yli voimieni. Enempää kuin yhtä, enintään kahta oppilasta en voi opettaa.»
Hanna nousi.
»Anteeksi, että olen vaivannut! Hyvästi!»