Kun kuningas ei pitkään aikaan vastannut, kääntyi Yrjänä Pietarinpoika hitaasti pois.
"Luulin tehneeni teille palveluksen. No, se oli vain koe. Tyttö voi tulla ja lähteä taas pois."
"Ei, malttakaa!" pidätti kuningas häntä. "Kysykää häneltä sentään; hän voi jäädä, jos hänen tekee mielensä. Jätän koko asian teidän huostaanne. Muuten me lähdemme vielä tänään merelle."
II. ASKEL EPÄTIETOISTA KOHTALOA KOHTI.
Hetken aikaa Kaarina seisoi vielä toimettomana Yrjänä Pietarinpojan poistuttua hänen luotaan ja koetti koota ajatuksiaan. Oliko tämä unta vai petosta, vai yrittikö joku tehdä hänestä pilaa. Ei, hopeaguldeni, joka poltti hänen kättään, vakuutti, että asia oli aivan vakava, sillä kukapa olisi vain pilalla antanut toiselle guldenin.
Hän alkoi vähitellen laskea tavaroita, mutta pitkälle hän ei päässyt; hän oli yhä liian kiihoittunut. Mikä ääretön onni saada koko varasto yhdellä kertaa myydyksi — ja kaiken lisäksi: kuninkaan keittiöön! Se oli tosiaankin aivan käsittämätöntä. Ei, ei hän voinut nyt ruveta laskemaan; hänen täytyi kiiruhtaa vanhan Kirstin luo ja kertoa tälle onnestaan. Hän oli myös nälissään. Ja sitten — ehkäpä hän tapaisi Kustaa Pietarinpojan siellä, täytyi hänenkin kuulla, mitä oli tapahtunut — vieläpä kaikkein ensiksi.
Kun Kaarina oli jättänyt korinsa torivahdin huostaan, kiiruhti hän pois. Kaksi kynittyä rastasta hän otti matkaansa vanhaa Kirstiä varten, jotta tämä ei tuntisi itseään syrjäytetyksi, kun sotilas saapui lintuineen, jotka Kirsti nyt sai paistaa hänelle. Sillä Kaarinan teki nyt kuitenkin mieli palata vielä tänä iltana kotiin, hänellä ei ollut enää rauhaa jäädä tänne. Nuo pari rastasta hän saattoi lahjoittaa Kirstille, koska kauppa oli sujunut tänään niin hyvin.
Vanha Kirsti oli kotoisin samasta kylästä kuin Kaarinakin, siksi tyttö piti hänen tupaansa majatalonaan käydessään Tukholmassa. Epäsiistiä tosin hänen luonaan oli, sillä hänellä ei ollut muuta kuin yksi tupa, joka samalla kertaa teki asuinhuoneen, keittiön, makuukamarin ja tallin virkaa.
Avonaisesta takasta savu kiersi katon rajaa pitkin ovesta ulos, kanat kyyköttivät orrella ja uunin nurkassa oli sialla kaukalonsa. Ja kun Kaarina jäi Kirstin luo yöksi, sai hän tyytyä makaamaan kovalla penkillä, jonka yläpuolella oli Kirstin ja hänen miehensä vuode.
Kotona ei ollut juuri paljon parempaa, mutta siellä hänellä oli ainakin oma vuoteensa pienessä kamarissaan, niin ettei köyhyyden mukana seuraava likaisuus ja ahtaus ollut yhtä tuntuva kuin täällä.