I. YHTENÄ YÖNÄ ONNEEN.
Tukholman torin yläpuolella kajahtivat uuden tornikellon kaksitoista lyöntiä ilmoittaen, että päivän torikauppa oli päättynyt. Oli kuuskymmenluvun alkupuoli kuudennellatoista vuosisadalla. Vain joitakin harvoja ostajia liikkui torikojujen välissä antaen katseensa tutkivasti kulkea yli näytteille asetettujen tavaroiden. Kaikkialla talonpojat keräsivät kokoon kamppeitaan ja korejaan ja läksivät toinen toisensa jälkeen kantamuksineen tai rattailleen pois.
"Ostakaa jäniksiä, lihavia ankkoja, naapuri!" yritti nuori talonpoikaistyttö tarjota tavaroitaan joillekin ohikulkeville, toivoen saavansa varsin suuren varastonsa myydyksi. Häneltä oli kauppa tänään käynyt huonosti; haluttomasti hän järjesti ylijäämiään koreihin.
Kirkon juurella seisoi vahtisotilas Kustaa Pietarinpoika somassa nahkatakissaan, leveä vyö uumilla. Hetken aikaa hän katseli talonpoikien toimia; sitten hän siirtyi hitaasti, koska hänen vartioimisensa tähän aikaan ei vielä ollut suuresti tarpeen, lähdössä olevien maalaisten ohi kojun luo, missä metsänriistaa myyvä tyttö seisoi.
Niinkuin aina muulloinkin toripäivinä, hän oli tänäänkin astunut useamman kerran tytön ohi ja tervehtinyt tätä iloisesti silmää vilkuttaen. Nyt hänellä oli enemmän aikaa ja hän saattoi pysähtyä hetkeksi. Mutta tyttö, joka oli täydessä puuhassa eikä erittäin hyvällä tuulella, ei kiinnittänyt sotamieheen paljonkaan huomiota.
"Onko kauppa käynyt huonosti, Kaarina?" aloitti sotilas keskustelun katseltuaan hetken tytön hommia.
"En ole saanut juuri mitään myydyksi," sanoi tyttö harmistuneena ja tarkasteli rahojaan, jotka oli ottanut taskustaan esille. "Näin pienen summan vuoksi olen saanut seisoa täällä koko aamun. Täällä oli taaskin lundilaisia metsästäjiä; kaikki tahtovat ostaa heidän kaniinejaan ja villisorsiaan, koska he voivat myydä halvalla. He metsästävät luvattomasti — se ei maksa mitään. Mutta me — —" Tyttö huokasi.
Sotilas ei vastannut mitään näihin valituksiin, sillä ne olivat hänelle ennestään tutut. Veitikkamaisesti silmää iskien hän sanoi vaan: "Tokkopa sinulta tänään riittää mitään minulle."
Harmissaan tästä viittauksesta nuori kaupustelija ei ollut ensin kuulevinansa. Äreänä hän korjasi pois myymättä jääneitä tavaroitaan. Mutta hetken kuluttua hän otti korista kaksi pientä lintua esille.
"Ota nämä rastaat — ne ovat sinulle. Tule illalla vanhan Kirstin luo, niin paistan ne sinulle rasvassa. Minun täytyy kumminkin jäädä yöksi Tukholmaan."