"Vastaa jaa tai ei! Vapautesi on kysymyksessä."
"Hyvä, minä suostuin."
Hitaasti ja raskaasti nuo sanat tulivat herttuan huulilta. Hänenkin verensä kiehui, mutta hän hillitsi itseään.
Hän punnitsi mielessään: vapaus vai vankeus? ja vapaudenhalu voitti.
"Kirjoita nimesi alle!" vaati kuningas ja laski hänen eteensä pergamentin.
Eerikin viittauksesta Yrjänä Pietarinpoika irroitti hänen käsirautansa.
Vielä kerran epäröiden Juhana luki asiakirjan sana sanalta. Sitten hän kirjoitti sen alle. Hengähtäen syvään hän laski kädestään hanhenkynän.
Sitten hän seurasi mukana kappeliin vannoakseen kuninkaalle antamansa juhlallisen valan piispan ja neuvoston korkeimpien jäsenten läsnäollessa.
Astuessaan alttarin ääreen välähti hänen mielessään yhä uudestaan ajatus: Kaarina Maununtyttären pojat — —
Mutta sitten hän hymyili. Saisiko hän yleensä koskaan poikia, koska hänellä ei ollut niitä tähänkään saakka ollut? Voisiko hänen vaikutuksensa Eerikiin yleensä olla enää pitkäaikuinen? Eikö nyt, kun hän, Juhana, oli saavuttanut vapautensa, alkaisi aivan toinen elämä.