Mutta matkalla Tanskan läpi olivat tanskalaiset jonkun tekosyyn nojalla keskeyttäneet lähetystön matkan, sillä Tanska, joka oli alituisessa riidassa naapurinsa kanssa, tahtoi siten nöyryyttää Ruotsia.
Tuskin kuningas oli kärsimättömänä lausunut Yrjänä Pietarinpojan nimen, kun tämä omassa persoonassaan astui huoneeseen. Tulija oli sama mies, joka vastikään oli hiipinyt torilla. Tämä neljänkymmenen korvissa oleva kookas mies oli riisunut viitan yltään ja lähestyi nyt kuningasta.
"Te saavutte myöhään, Yrjänä Pietarinpoika; jo kauan olen kärsimättömänä odottanut teitä."
"Mutta kuninkaan! ei voi olla minulle vihoissaan sen henkilön tähden, jonka vuoksi hän on saanut odottaa."
"Enhän minä olekaan vihoissani," vastasi Eerik nauraen kysymättä sen enempää, mitä Yrjänällä voisi olla hänelle kerrottavana. "Mutta tiedättekö jo, mitä on tapahtunut? Tanskalaiset ovat vanginneet meidän lähettimme. Heillä ei ollut passia. Ikäänkuin he olisivat rikoksentekijöitä eivätkä kuninkaallisia lähettejä!"
"Se on kuulumatonta!" huudahti Yrjänä Pietarinpoika kauhuissaan.
"Kuulumatonta, aivan niin. Mutta siinä ei ole kaikki. Tanskalaiset ovat ilmoittaneet Englantiin, että me kosimme Hessenin Kristinaa, ja Hesseniin, että tarkoituksemme on kosia Englannin Elisabetia. Toisin sanoen: he tahtovat paljastaa meidän aikeemme ja tehdä tyhjäksi kaikki mahdollisuudet."
"Siitä hyvästä tanskalaisten tulee saada muistoseteli, jotta he katuvat ilkeyttään tuhannesti," innostui Yrjänä.
Kuningas epäröi hetken aikaa.
"Te olette siis samaa mieltä? Tiedättekö, Yrjänä, mitä se merkitsee? Se merkitsee sotaa. Se on paha sana."