— "Minnes mennään?" kysyi hän lapsilta kujalla.
— "Jos tahdot olla isänämme, niin lähde kotiin; tuolla on meidän talo", sanoi Dami.
— "Onko se auki?" kysyi setä.
— "Ei, mutta Sysi-Matilla on avain; vaan meitä hän ei ole vielä milloinkaan päästänyt sisään. Minä juoksen edeltä ja noudan avaimen". Ja sukkelasti tempasi Dami kätensä irti ja juoksi tiehensä.
Amreista tuntui, kuin olisi hän ollut kahlittuna sedän käteen, ja puhelihan tämä hänelle nyt ystävällisesti ja sydämmellisesti, hän kertoi melkein kuin puolustukseksensa, että hänellä itsellään on suuri perhe, niin että hän vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa hät'hätään tulee toimeen. Mutta nyt saa hän eräältä mieheltä, jolla on suuria metsiä Amerikassa, matkarahat sinne mennäkseen ja viiden vuoden kuluttua, kun hän saa metsän raivanneeksi, suuren tilan ja mitä paraimmat peltomaat vapaaksi omaisuudekseen. Kiitokseksi Jumalalle, joka lähetti hänelle ja hänen lapsilleen tämän hyvän, päätti hän paikalla tehdä hyvän työn ja ottaa veljensä lapset mukaansa; mutta hän ei tahdo heitä pakoittaa, vaan ottaa heidät vain yleensä kerallaan, jos he kaikesta sydämmestään häntä rakastaisivat ja pitäisivät toisena isänään. Amrei katsahti häneen nyt suurin silmin. Voi jos hän olisi voinut saada itsensä rakastamaan häntä! Mutta hän melkein pelkäsi setää; siihen hän ei mitään voinut. Ja kun hän ilmaantui niin äkkiä kuin pilvistä pudonneena ja vaati: rakasta minua muka! niin tuo se teki tytön pikemmin vastahakoisemmaksi vaan.
— "Missäs sinun vaimosi on?" kysyi Amrei. Hän lie tuntenut, että vaimo-ihminen olisi kohdellut häntä lempeämmin ja hennommin.
— "Sanonpa sulle suoraan", vastasi setä, "vaimoni ei puutu tähän asiaan; hän on sanonut, ettei hän minua kehoita eikä kiellä. Hän on vähän tuima ihminen, mutta ainoastaan alussa, ja kun olet hyvä häntä kohtaan, ja olethan ymmärtäväinen lapsi, niin saatat kietoa hänet vaikka sormellesi. Ja jospa sulle joskus jotakin semmoista sattuu, mikä ei ole oikein, niin muista, että olet isäsi veljen luona, ja puhu asia minulle kahden kesken, niin koetan auttaa sinua, missä voin. Mutta saatpa nähdä, että nyt sinä vasta rupeat elämään".
Amreille kiertyivät kyyneleet silmiin, kun hän kuuli nämä sanat, ja kumminkaan ei hän voinut sanoa mitään, hän tunsi vierastavansa tätä miestä. Hänen äänensä liikutti lasta, mutta katsahdettuaan häneen, olisi tyttö mielellään paennut.
Silloin tuli Dami, tuoden avaimen. Amrei tahtoi ottaa sen häneltä, mutta poika ei antanut. Lasten omituisesti turhantarkassa tunnollisuudessa sanoi hän lujasti luvanneensa Sysi-Matin vaimolle, että antaisi avaimen ainoastaan sedälle. Tämä otti sen, ja Amreista tuntui, kuin joku taikasalaisuus aukeaisi, kun avain ensi kertaa rasahti lukossa ja nyt kääntyi — ramppi taipui alas ja ovi avautui. Omituinen kalmankylmyys löyhähti mustasta eteisestä, joka oli myöskin toimittanut kodan virkaa. Liedellä näkyi vielä läjänen tuhkaa, tuvan ovella olivat vielä alkukirjaimet sanoista "Kasper Melkior Baltes" ja niiden alla vanhempain kuolinvuosi liidulla kirjoitettu. Amrei luki tuon ääneensä; sen oli itse isä kirjoittanut. "Kas", huudahti Dami, "tuo kahdeksainen on piirretty samalla tapaa kuin sinäkin sen teet, ja jota ei opettaja tahdo kärsiä, noin oikealta vasemmalle". Amrei viittasi hänelle olemaan vaiti. Hänen mielestään oli kauheata ja syntiä, että Dami täällä niin kevytmielisesti puhui, täällä, jossa hänestä tuntui kuni kirkossa, jopa aivan kuin keskellä iäisyttä, aivan ulkopuolella mailmaa ja kumminkin aivan sen keskellä. Hän avasi itse tuvan oven. Tupa oli synkkä kuin hauta, sillä luukut olivat kiinni, ja ainoastaan yhdestä raosta pääsi värähtelevä auringon säde sisään ja valaisi juuri kuva-enkelin pään kakluunilla, niin että enkeli näkyi hymyilevän. Amrei vaipui säikähtyneenä maahan, ja kun hän nousi ylös, oli setä ottanut yhdet luukut auki ja lämmintä ilmaa virtasi ulkoa sisään. Sisässä oli niin kylmä. Tuvassa ei ollut muita huonekaluja kuin seinään naulattu lavitsa. — Tuolla oli äiti kehrännyt ja tuolla oli hän sovitellut Amrein kätösiä ja opettanut häntä sukkaa neulomaan.
— "Kas niin, lapset, nyt mennään pois jälleen", sanoi setä, "täällä ei ole hyvä olla. Käykääs kerallani leipurin luo, niin ostan vehnäsen kummallekin; vai tahdotteko mieluummin rinkeliä?"