— "On kyllä, ja minä aion pyytää, että te hyväntahtoisesti ottaisitte hänet palvelukseen luoksenne, hän on varmaan palveleva teitä uskollisesti elämänsä loppuun asti".
— "Missä hän on?"
— "Tuolla metsässä, hän on tätä nykyä sysimiehenä".
— "Meillä on vähän metsää eikä yhtään sysihautaa; paimenta minä pikemmin tarvitsisin".
— "Siihen hän kelpaa myöskin. Mutta tässä asuukin Maranna".
— "Minä odotan, kunnes tulet ulos", sanoi Johannes, ja Avojalka meni sisään, vei sinne veden, pani halot takkaan ja teki eukolle vuoteen.
Hänen tultuaan ulos, oli Johannes vielä siellä, koira hyppäsi hänen vastaansa, ja kauan seisoi vielä Avojalka Johanneksen kanssa pihlajapuun juurella. Se humisi niin vienosti ja heilutteli oksiaan, ja siinä he haastelivat kaikenlaista, ja Johannes ylisti hänen ymmärtäväisyyttään ja valpasta mieltään ja sanoi viimein: "Jos joskus tahdot paikkaa muuttaa, niin minun äidilleni sä olisit omiasi".
— "Sepä on suurin kiitos, mitä minulle kukaan voi maailmassa antaa", vakuutti Avojalka, "ja minulla on vielä muistokalu häneltä". Hän kertoi nyt tuon tapauksen lapsuutensa ajoilta, ja kumpikin nauroi, kun Avojalka sanoi, ettei Dami tahdo milloinkaan unohtaa, että rusthollin emäntä on hänelle vielä velkaa nahkahousut.
— "Ne hänen pitää saada", vakuutti Johannes.
He menivät vielä yhdessä kylään, ja Johannes antoi hänellä kättä jäähyväisiä sanoessaan.