Koska Martina juuri aikoi sulkea oven, huusi yksi vaimonääni: "Aukaise, minä tahdon myös tulla sisään!"
"Hyvää huomenta, Anna! Sievästi, että tulit niin aikaisin," sanoi Martina, ja ompelia oli nyt niinkin ystävällinen, että autti vettä sisään nostamisessa. Se oli suuri kohtelevaisuus Annalta, kun ryhtyi johonkin, mikä ei juuri kuulunut neulomiseen. Jaa, olipa sekin jo paljon, että hän oli näin joulun edellä ottanut aikaa, uhrata jollenkulle kokonaisen päivän, sillä hänen oli paljon työtä. Hän oli myös paljon arvossa pidetty taitavaisuutensa tähden koko paikkakunnassa ja korkeasti kunnioitettu. Sepä näkyi tässäkin. Martina löi kammarin oven selkiseljällensä, antaakseen Annan ensin astua sisään. Sentään kohdeltiin Anna jo kynnyksissä huonolta tervetulolta, sillä vähä Juoseppi huusi varsin kovaa: "Uih! Annapa se on!"
KUUDES LUKU.
Kuinka kirkkoherra, sairaan tykö kutsuttu, vastaanotettiin.
Kirkkoherran rouva seisoi jo kauan nurkka-akkunassa, katsellen ulos ruudusta. Ainoasti tästä akkunasta taidettiin nähdä edemmä tienoota, toisista ei ollut mitään näköä. Tämä viimemainittu asianhaara tuli siitä, että eräs talonpoika, riidellyt nykyisen kirkkoherran edelläkäviän kanssa, oli sielunpaimenensa harmiksi rakentanut eteen kuvattoman ison ladon, suipolla korkealla katolla, ja niinmuodoin ehkäisnyt pappilalta näön tienoolle. Nurkka-akkunastaki taisi sentään kirkkoherran rouva nähdä sangen vähän, sillä päivä oli pilvinen, ja aurinko vilahti harvoin näkyviin paksuista lumipilvistä. Koska kärsimättömästi vartova puoliso vihdoin näki reen tulevan, nyökkäsi hän seisaaltansa akkunasta, vaan ei jättänyt paikkaansa, eikä mennyt vastaanottamaan miestänsä. Kirkkoherran rouva noudatti tässä, niinkuin monessa muussaki, miehensä mieltä. Hän tiesi nimittäin hyvin kyllä, ettei miehensä yksinkertainen luonto taitanut suvaita mitään julkista ja kaunistelevaa liikutusten osoitusta.
Tehdäksensä sentään jotakin, asetteli hän vielä kerran paremmaksi kahveepöytää, jossa kaikki jo ennenkin oli paraassa järjestyksessä.
"Hyvää huomenta, Liina!" sanoi kirkkoherra, vihdoin sisään tuleva. "Jumalan kiitos, että taas olen kotia pääsnyt!" Hänen oli nyt vähän työläs vapauttaita raskaasta matkaturkista, jonkatähden rouva riensi auttamaan häntä.
"Makaako Edvardi vielä?"
"Ei, hän on metsästämässä. Minä lähetin hänen sinua vastaan. Etkös ole kohdannut häntä?"
"En!"