"Minä saan luvan jutella sinulle vähäisen välikertomuksen päiväisestä metsänkäynnistäni," alkoi Edvardi taas.
"Etkö tahdo viivyttää sitä siksi kun Otto herää, niin pääset kertomasta kaksin ottein asiata?"
"En; minä tahdon jutella sen ainoasti sinulle, ja sinun pitää lupaaman, ettes mitään siitä mainitse hänelle. — Kuules! Minä olin heittäynyt maahan metsässä muutamien pensasten verhoon, ei etäällä Heljemyllyltä; kun sain nähdä kaksi neitoa tulevan pitkin tietä. He seisahtivat, ei kaukana lymystäni, ja yksi neidoista sanoi toiselle: Niin tahdon minä tässä sanoa sinulle hyvästi; minä kiitän sinua hyvyytes edestä. Minun äiteni taivaassa palkitsee sen sinulle, mutta minun on ohitse kaikki; ei ole yhtään valitsemista — minä täydyn. Sanotaan pahat vaimot ennen vanhaan välistä muutetun kaarneiksi — ja jos minä olisin kaarne, niin taitaisin kumminki lentää pois enkä tulla vaadituksi, niinkuin nyt, menemään ylös sinne punaiseen syvyydenpesään. Katsos! Lumi on kylmää, mutta se sulaa kuitenki, koska kyyneleeni putoovat sen päälle; se häijy vaimon sydän siellä kotona ei sula kuitenkaan sellaisesta, ja isäni ei ole enään moisensa, niinkuin muinen oli."
"Neito ei taitanut itkulta enämpi puhua, ja toinen meni tietänsä. Itkevä neito kääntyi takaisin myllylle päin, ja minä asetuin hänen tiellensä. Minä melkein kaduin sitä, sillä niillä nuoruuden ihanilla kasvoilla makasi raskas murhe merkittynä. Minä kadotin tajuni, ja sanoakseni jotakin, tervehdin minä hänelle hyvää päivää. Neito seisahti, katsoi imehdellen ääneti minun puoleeni ja etääntyi heti sitte kiiruhtavin askelein."
"Se oli Myllärin Elsa," ilmoitti kirkkoherran rouva, yksi oikein hyvä ja kelpo neito; hän pitää nyt kihlattaman Uoti Pentinpojan kanssa."
"Se on sanomatonta!" lausui Edvardi.
"Jaa, se on kauheata," sanoi sisär. "Elsa on ainoa lapsi huoneessa. Äite oli kelpo ihminen kaikkia päin ja yksi tuki ja apu kaikille kärsiväisille ja köyhille seurakunnassa. Ei ole paljoa enämpi kuin neljä vuotta sitte kuin Elsa taukosi koulua käymästä. Hän oli hyvin ahkera, eikä laimiin lyönyt siellä itseänsä löydyttää, vaikka hänellä oli penikulman matka tietä. Lapsi, jota niinkuin Elsa, älyllä lahjoitettu, monet vuodet yksinänsä vaeltaa pitkää tietä, Jumalan vapaassa luomisessa, tulee aina miettiväiseksi ja aikaisemmin valmistuneeksi. Neito on myös hyvin tärkeä ja ymmärtäväinen. Kaksi vuotta sitte kuoli hänen äitensä ja isän kanssaholhoojaksi tyttärelle pantiin silloin Hulttinen Venkerässä. Suruvuosi oli kuitenki tuskin kulunut, ennenkuin Elsa sai äitepuolen Hulttisen sisärestä — ja sitte sen ei ole neito raukalla ollut rauhaa eikä holhousta kotona."
Äkkiä nousi kirkkoherran rouva ylös keskeyttäen puheensa. "Onko mahdollista että portti seisoo auki? Joku tulee ylös portaita!"
"Hss! hiljaa kaikin mokomin!" virkkasi kirkkoherran rouva, oven avatessansa tulevalle.
"Ah, sinäkö se olet, Martina! Mitä asiaa sinulla?"