"Etsitään yhtä lasta, Juoseppia, kadonnutta."
"Onko lapsi vanhakin?"
"Kuuden vuotinen."
"Tysevä ja isonkokoinen poika, isoin päin ja vaalehin kiheröin hiuksin."
"Jaa, se on hän; sano Jumalan tähden, missä hän on?" huusi Martina, rynnäten vasten vähäistä hattumaakaria semmoisella vauhdilla, että tämä pudotti yhden osan taakastansa ja oli vähissä itseki tuupertua ojaan.
"No, no!" sanoi ukko vähän pahoilla mielin, "minä en ole kätkenyt hattuihini poikaa, enkä kanna häntä vutraaleissa. Mitä muuten tulee poikaan, tapasin minä hänen metsässä kaukana tuolla. Minä kysyin häneltä: Mitäs näin yksinä teet metsässä? — Isääni vastassa; hän tulee tätä tietä. Ettekös ole nähneet häntä? — Minkämoinen isäs on sitte? — Iso ja hyvin väkevä. — En ole nähnyt häntä. Mutta tule kanssani kotias, lapsi parka! — En minä; isän kanssa minä tulen. — Minä tartuin nyt poikaan ja tahdoin vaatia häntä seuraamaan minua, mutta hän oli yksipäinen ja heti äkkiä kievahti hän käsistäni ja takanani kuulin minä hänen huutavan metsässä: Isä! isä!"
"Se oli Juoseppi; Jumalan tähden käykäämme etsimään häntä!"
"Me kaikin tulemme ynnä," huusi nyt usea joukosta.
"Seisahtakaatte!" huusi nyt Taavetti, "kysykäämme mieheltä josko tahtoisi tulla kanssamme?"
"En jaksa millään muotoa — eikä se hyödyttäisikään mitään; nyt on jo enämpi kuin yksi tiima sitte kuin minä näin pojan. Kuka tietää missä hän nyt on? Minä taidan kuitenki tarkoin sanoa missä lapsen tapasin. Kermumetsässä, läsnä sitä puron rannalla seisovaa isoa tammea. Puu on helposti löydettävä, sillä se on ainoa iso puu niillä paikoilla, ja sen tuntevat kaikki tässä kylässä."