"Tiedättekös," sanoi Juoseppi, juosten Annan tykö, "minulla on nyt yksi, kaksi, kolme isää; tuossa he ovat kaikin kolmin!"
"Se on hyvä, mutta nyt pitää Juosepin menemän maata," käski äidenisä.
"Martina, mene ja pane poika maata!" Kääntynyt vaimonsa puoleen, huusi hän hänelle korvaan: "Jumalan kiitos, että kaikin taas olemme kotona!" Ämmä nyökkäsi lempeästi. "Mutta kuules, isä, onko siellä satanut heiniä?" kysyi hän heti senjälkeen, nykiessään ukon valkeasta parrasta pois muutamia heinän korsia. Kaikki nauroivat nyt sitä, ja ämmä kuuro seisoi myös itse siinä suu hymyssä sekä käänsihen ympäri katsellaksensa vieraita. Nähtyänsä Pentin ukon, antoi hän hänelle kättä ja sanoi: "Istukaa, istukaa sitte!"
Uoti astui nyt ämmän tykö, antoi hänelle kättä ja huusi korvaansa ukkoisenäänellä: "Jumalan rauha anopille!"
Ämmä nytkähti takaisin, ikään kuin kelpo nyhjäyksen saanut. "Minä kuulen kaikki; en ole niin kuuro sentään." sanova tämän, meni ämmä istumaan tavalliselle sijallensa liedellä, jota hän aina sitte eräällä arkuudella katseli Pentinpoikia kookkaita ja heidän jättisuuria koiriansa. Taavetin matalaan tupaan ei olisi mahtunutkaan monta senkaltaista vierasta.
Vähä Juoseppi oli nyt sitä vastaan käynyt palaksi aikaa istumaan Pentti Pentinpojan polvelle. Hyväellen sanoi hän ukolle: "Lahjoittakaatte minulle iso susikoiranne; minä tahtoisin sen saada." — "No niin, ota se sitte," sanoi ukko leppeästi. "Sinä olet minun; kuules," virkkasi poika, juosten silittelemään koiraa. Tämä ei kuitenkaan ollut taanansa siitä, vaan meni ja laski kuononsa entisen isäntänsä polvelle.
Taavetti, vähän kateillaan siitä hyvätahtoisesta mielyttelemisestä, kuin Juoseppi osoitti Pentille, sanoi nyt eräällä kärsimättömyydellä vaimollensa: "Etkö tahdo sitte ottaa poikaa pois täältä ja viedä häntä maata?" Talutettu siis äidenäideltä täytyi nyt Juosepin jättää huoneen. Tuskin oli ovi suljettu heidän molempain peräänsä, ennenkuin Anna esiin astui ja kaikkien ihmettelemiseksi lausui vakaalla äänellä: "Nyt, Martina, pitää sinun pukeuta morsiameksi! Tule, minä puetan sinun, sen olen minä luvannutkin. Te Pentinpojat, jos olette oikeat miehet, toimittakaatte niin, että vihkimys tapahtuu vielä tänä yönä! Minkätähden tirkistelette minua niin ihmettelevillä silmillä? Menkäätte kirkkoherran tykö, ja jos oikein asian ajatte, niin myöntyypi hän kyllä. Tule, Martina, minä tahdon puettaa sinun nyt. Se olisi kovin surkea sinulle, käydä sydänpäivänä ja peitellä kasvoja; olet tosin kyllä jo kauan ilmanki sekä nähnyt harmia että saanut hävetä. Tule!"
Vaiti oleva hämmästys oli vallannut jokaisen, vaan Anna ei ollut millänsäkään; hän veti Martinaa kanssansa kammariin. Vähän hetken perästä tuli Martina takaisin, yksinkertaisesti puettuna. Uoti astui nyt edes ja osoitti hänelle jotakin, kuin kantoi hyvin käärittynä ja erinäisellä nauhalla kiinitettynä rahakukkarossansa. Sitte kääntyi hän huoneessa ja sanoi iloisesti: "Rakas isä ja te rakas appe, nyt on kaikki oikein asia. Tulkaatte kanssani kirkkoherran tykö! Vielä tänä vuorokautena täytyy hänen antaa meidät toinen toisellemme!"
"Ei se käy laatuun," virkkasi Pentti.
"Täytyyhän koettaa," vastasi Uoti.