Eikö ihmishengen kehkeämisen ole sama laita?
Vaikka jo usein olen päivänlaskua katsellut, ei se ole koskaan ollut samallainen; tässä näytäksen luonnon ääretön moninaisuus, jonka vuoksi se onkin ijäti ihana ja uusi.
Auringon lasketessa luulet aina iltaruskon ulottuvan lännestä siihen paikkaan asti, jossa seisot; siihen asti näyttää vielä valoisalta, mutta jos käännyt taaksepäin näyttää kaikki pimeältä; ne taas, jotka seisovat takana päin, luulevat sen ulottuvan ainoastaan heihin asti. Niin jokainen määrää näköalansa oman kantansa mukaan, ja joka katoovaa valkeutta katsoo, arvaa sen ulottuvan vaan itseensä asti.
Minkä vuoksi on auringon lasku useimmista ihmisistä miellyttävämpi kuin nousu?
Senkö tähden, että harvat näkevät nousua usein, vaiko siitä syystä, että mikä on katoova, kuoleva likemmin koskee meihin? En sitä luule. Päivän laskussa tulee tämän näytelmän vienoksi salaiseksi päätökseksi yö ja sen rauha; mutta auringon nousulla ei ole mitään oikeata päätöstä, sen jälkeen tulee kirkas valo, päivän rauhattomuus ja hääriväinen hälinä. Kaunis on kuolema! ah kuin halajan…
* * * * *
(Hovinha'an takana.) Kun vaaja juntataan maahan, täytyy hiillyttää sen päätä, ett'ei se lahoisi; kehen hengen liekki käypi, se ei voi kuolla.
* * * * *
Yhden eläimen nahasta leikataan hihnat, joista toiselle tehdään ohjat, suitset ja ikeenjutta. Vertaus helppo.
* * * * *