"Astu kuitenkin sisään tupaan. Ikävä vaan ettei mieheni ole kotona. Hän on metsässä hirviä vetämässä".
Voutitalokkaan Katriina avasi tuvan oven ja käski säädyllisesti Lentsiä menemään edellä.
Tuvassa oli lämmin ja suloinen olla. Katriinan oli oikein hyvin mieleen, kun Lents teeskentelemättä sanoi ei ajatelleensa eikä tietäneensä, että Katriinan täällä asuttiin. Hänestä oli hauskaa, että hän sattumalta oli tänne tullut.
"Sinä olet koko elämässäsi ollut perin pohjin hyvä ja vilpitön mies, ja se minua ilahuttaa, että semmoisena olet pysynyt", sanoi Katriina. Hän toi sitte vanhanaikaisen virttyneen hatun ja miehensä vanhan sotilaslakin ja käski Lentsin mielukkaamin ottamaan lakin, sillä hattu oli niin pahanpäiväinen, ettei siitä ollut mihinkään. Mutta Lents sittekin valitsi hatun, vaikka se oli kovasti mykertynyt ja nauhatkin pois. Kun Lents oli noin itsepäinen, meni Katriina sukkelaan noutamaan mustan pyhämyssynsä, varustettu leveillä nauhoilla, ratkoi yhden irti ja pani sen hatun ympärille. Tehdessään tätä hän jutteli kaikenlaisista kotoasioista ja kaikkia hän muisteli vanhoista ajoista.
"Muistatko vielä sitä, kun palasit laulujuhlasta Konstanz'issa ja ilomielissäsi heitit hattusi ilmaan, ja se kieri alas kedolle, ja minä sen sitte sinulle toin?"
"Muistan, hyvin muistankin. Mutta enpä enää heitä hattuani ilmaan; tuuli sen nyt päästäni tempaa".
Katriina lohdutti ja sanoi: "Nyt onkin talvi ja tuleehan aina talven perästä suvi".
Oikein ihmeekseen Lents katseli tuota muhkeata perheen emäntää, joka oli niin nopsa auttamaan ja osasi niin hyvin ja paikalleen puhua. Vielä Lentsin täytyi juoda kahviakin, ei mikään muu auttanut, ja pian Katriina sen saikin keitetyksi. Lentsin juodessa Katriina muiden muistojensa ohella sanoi: "On Maisukin käynyt meillä monesti, ja me olemme yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin".
"Sinun käy kaikki hyvin", sanoi Lents, "sen näkee päältäsikin".
"Minulla ei ole, Jumalan kiitos, mitään valittamista, minä olen terve ja minulla on tarpeeksi itselleni ja vähän muillekin antaa. Minun mieheni on hyvä ja ahkera. Tosin kyllä ihmiset täälläpäin eivät ole niin iloisia kuin kotiseudullani; he eivät ollenkaan ymmärrä laulella. Kaikki olisi kuitenkin hyvin, jos minulla vaan olisi lapsi, ja me olemme mieheni kanssa päättäneet, että, ellei meillä viidentenä hääpäivänämme vielä lasta ole, otamme kasvatin. Fallerin sopisi meille antaa yhden, ja siinä sinun pitäisi tulla avuksemme".