"Sentähden ettei setäsi suinkaan sinua auta. Siitä näet nyt, että sinun silloin, tänäpänä viisi vuotta takasin, ei olisi pitänyt laskeman häntä niin helpolla".
"Entäs tehdas? Eikö sekään ole mistään arvosta?"
"Keitä muita vielä tehtaalaisiksi rupee?"
"En tiedä vielä muista kuin Pröbleristä, ja tosi on, että hänellä on kekseliäs pää".
"Ha, ha! Koska oikein naurattaa! Sinä ja Pröbler, sepä somaa, oikein somaa! Tehän olette kelpo pari. Enkö minä ole satoja kertoja sinulle sanonut, että sinusta vielä tulee toinen Pröbler? Kuitenkin hän on sinua parempi; hän ei ole kekseliäisyydellään saattanut vaimoa ja lapsia kurjuuteen. Mene hornaan, sinä senkin vaprikoitsia, senkin nahjus. Sidota itsesi Pröblerin kanssa samaan ikeesen!" kirkasi Anni ja tempasi lapsen hänen sylistään ja lausui sitte lapselle: "Sinun isäsi on saamaton kuin kakara, ja hänen täytyy saada imisarvi suuhunsa. Paha vaan, ettei hänen äitinsä enää elä; hän saisi antaa hänelle puretusta. Oi minua, minä olen vallan hukassa! Mutta sen minä sanon: sinä et rupee tehtaalaiseksi niin kauan kuin minussa henki on; ennen minä menen lasteni kanssa kaivoon. Mene sitte vasta tehtaalaiseksi; kentiesi sinun sitte ottaa tuo ryytimaan mamselli, tuo pitkäsäärinen tohtorin tytär".
Lents istui köykistyneenä ja hänen hiuksensa nousivat pystyyn. Viimein hän sanoi: "Älä huutele äitiäni. Anna hänen olla iankaikkisuuden rauhassa".
"Annan kyllä. Minulla ei ole mitään hänen kanssaan tekemistä, eikä minulla ole mitään muistoa häneltä".
"Mitä lajia? Eikö sinulla enää ole hänen antama vilun-ihana tallella?"
"Vielä kyllä se minulla on, se hullutus".
"Missä se on? Anna tänne se!"