"Jumalan tähden, mitä tämä on?" huusi Anni. Lents nousi seisoalleen: "Minä en tiedä, en tiedä, mitä on tapahtunut". Anni itkee ja huutaa, lapsi itkee ja huutaa, ja Lents huutaa: "Herra Jumala, mitä tämä on?" Kaikin he ovat kuin pyörryksissä, Lents meni aukaisemaan akkunaa, mutta se ei aukene. Hän haparoitsee tupaan, mutta sielläkin on pilkkosen pimeä. Lents kompastuu tuoliin, haparoitsee takasin kamariin ja huutaa: "Anni, me olemme haudatut, me olemme lumeen haudatut!" Molemmat eivät saa sanotuksi sanaakaan, lapsi yksin huutaa kovasti, ja kanat vajassaan kaakottavat surkiasti, juuri kuin näätä olisi käynyt heidän kimppuunsa; sitte on kaikki niin hiljaista kuin haudassa.
KOLMASNELJÄTTÄ LUKU.
Ystävä hädässä.
Juuri tähän aikaan oli Pilgrim aikeissa mennä kirkkoon, mutta tiellä kääntyi hän takasin ja käveli monta kertaa Petrovitschin huoneen ohitse. Viimein pysähtyi hän seisomaan ovelle ja kilisti kelloa. Petrovitsch oli ison aikaa akkunasta katsellut hänen tekoaan, ja nyt kun kilinä kuului, sanoi Petrovitsch itsekseen: "Vai niin? Sinä aivot tulla tänne? Mutta nyt saat miettiä, miten annan sinun mennä samaa tietä takasin".
Petrovitsch oli tänäpänä pahalla päällä, ja niin nureissansa kuin olisi häntä vaivannut pään särky yöllisien juominkien jälkeen, ja melkein olikin laita niin. Hän oli tullut viekoitelluksi ahmimaan vanhoja nuoruutensa muistoja, ja oli antanut toisen niistä päihtyä. Se häntä harmitti, ettei hän ollut vastustanut haluansa näyttää hyvältä edes yhden ihmisen silmissä. Hän ei tietänyt, kuinka hän vastedes kehtaisi päivällä katsella tohtorin silmiin. Se hänen kerskauksensa, ettei hän ollenkaan pitäisi lukua, mitä ihmiset hänestä ajattelivat, oli kadonnut, Nyt tuli Pilgrim hyvin sopivaan aikaan, ja hänen pitää saaman tuta koko hänen vihansa purkauksen, niin ettei häntä tänäpänä enää haluttaisi kitarria soittaa ja viheltää ja lauleskella.
Pilgrim astui sisään ja sanoi: "hyvää huomenta, herra Lents!"
"Samalla tapaa, herra Pilgrim".
"Herra Lents, minä poikkesin teille, aivottuani kirkkoon".
"Enpä olisi uskonut minua niin pyhänä pidettävän".
"Herra Lents, minä tulen teidän luoksenne, en sen vuoksi, että siitä olisi mitään hyvää, vaan sen vuoksi, että olen tahtonut tehdä velvollisuuteni".