"Minulla ei ole kenkiä", sai Maisu vihdoin sanotuksi.
"Senpä tähden juuri minulla on karvanahkaiset päällyssaappaat, jotka vallan hyvin sopivat sinun pieniin jalkoihisi", vastasi Pilqrim, "ja tässä on vielä hattukin, se tahtoo sanoa, lammasnahkaturkit, Petrovitschin, sen häijyn omat. Sinun täytyy seurata kanssani tänään vielä, sinä kaikkein armahin Maisu, kotoisin Knuslingen'istä ynnä siihen kuuluvista Fuchsberg'in ja Knebringen'in kappelikunnista. Tuon lumoovaisen rukkisi sinun täytyy jättää tänne, jos niin, ettei sen tekisi mieli juosta puujaloilla perässämme.
"Sonnusta lantees kultain
Ja lähde kanssani!
On elot korjattuina
Ja täynnä aittani".
Niin Pilgrim lauloi viimeiseksi ja tarjosi sitte Maisulle kätensä ikäänkuin olisi mentävä tanssimaan.
Maisu oli kuin hassahtanut. Kaikeksi onneksi tuli kuitenkin hänen kälynsä kotiin, joka ei suinkaan pannut sitä pahaksensa, että Maisu ajoi luiko-reessä pois. Hän tahtoi auttaa Maisua korjaamaan hänen kapineitansa, mutta Maisu, joka kaikella muotoa tahtoi saada tuon salaisen aarnikenkänsä hyvään korjuun, käski kälynsä mennä kamarista ulos.
"Minulla on omat sänkyvaatteeni, etkö sinä saisi niitä sopimaan rekeen", kysäsi Maisu.
"Anna vaikka koko Knuslingen'in maata niissä", vastasi Pilgrim. "Ota päänalusesi istuttavaksesi. Jätä loput tänne. Sen siaan sinä saat telttakatteisen vuoteen ja sinä tulet tässä matoisessa mailmassa voimaan juuri kuin olisit taivaassa".
"Entäs kanani ja hanheni? Jätänkö mä nekin tänne? Ne ovat omani, ihkasen omani, ja niistä on kultasirkkuni jo muninut kuusi viikkoa".
Tuo kehuttu kana samassa pisteli päätänsä ulos häkistä kuin tahtoisi se näyttää kaunista punaista harjaansa.
Pilgrim selitti, että kanat ja hanhet itsestäänkin ja kuljettamatta juoksevat todellisen tuhkimus-prinsessan perässä, ja jos nämäkin tekee saman, se on niille kernaasti suotu, mutta mukaan niitä ei oteta.