Maisu toi hänelle suuruksen, istui käskemättä hänen luoksensa ja kysyi:
"Mitä minä sinulle tänäpänä laitan päivälliseksi?"
"Minulleko? Ei mitään ollenkaan, minä en tänäpänä kotona syökään. Laita sinä teille tavallista ruokaa, johon tottunut olet. Ajattelepas vaan, Maisu, tuo hyvä Pilgrim…"
"Niin Pilgrim oli eilen ehtoolla täällä", keskeytti Maisu, "ja odotti sinua ison aikaa".
"Vai niin? Ja minä kuin olin häntä hakemassa. Ajattelepas vaan, se hyvä mies on eilen, puhumatta kenellekään mitään, maalannut äitini kuvan. Sinä tulet ihmettelemään, kuinka ilmetyltä hän näyttää. Luulisi kuvan juuri rupeevan puhumaan".
"Minä kyllä tiesin, että kuva oli tekeillä; minun on täytynyt sinulta salaa hänelle jättää äitisi pyhähameen, punaiset liivit, hienolaskoksisen kaulurin, kaulahuivin ja myssyn; kranaattihelmet sinä olet pannut tuonne lukon taa yhdessä muitten kapineitten kanssa, joista minä en mitään tiedä. Mutta mitä se minuun tulee. Ei minun tarvitse kaikkea tietää. Mutta sen minä vaan tiedän, että jos jotain on pidettävä salassa, niin saa vaikka iskeä kaikki suoneni, enkä sittekään hiisku sanaakaan. Olenko minä henkeänikään vetänyt tästä Pilgrimin asiasta, josta kyllä tiesin? Olenko minä sanonut edes puolta sanaa, minkätähden hän ei ole ennen tänne tullut? Minulle sinä saat uskoa mitä hyvänsä".
Koska Lents kuitenkaan ei hänelle sen enempää sanonut, kysyi hän: "Mihinkä sinä sitte eilen menit? Missä sinä olet ollut koko eilisehtoon?"
Lents katseli häntä kummastellen eikä sanonut sanaakaan.
"Sinä olit setäsi Petrovitschin luona?" kysyi Maisu.
Lents pudisti kieltäen päätänsä, mutta ei sittenkään antanut muuta vastausta, ja Maisu päästi hänen ja itsensäkin tästä pulasta, kun sanoi: "Nyt minulla ei enää ole aikaa, minun täytyy mennä puistoon palkoja leikkaamaan päivälliseksi. Minä olen kutsunut tänne päivämiehen minua auttamaan, kun meidän täytyy tänäpänä mullata potaatimme. Onkosta tämä mielestäsi oikein tehty?"
"On kyllä, on; tee sinä vaan kuin tehtämän pitää."