"Sen sanon hänelle, luota sinä siihen, ja jos hänellä ei ole aikaa, niin lähetän sinulle sanan tulla meille. Meillä käy paljon Knuslingenilaisia, ne ovat hauskoja ihmisiä, ja minä puolestani juttelen mieluisimmin heidän kanssaan. Jos Knusligenilaiset vaan olisivat varallisia, ne olisivat mailman mainioita. Meidän keskenämme on usein puhe sinusta, ja Knuslingenilaisten on kovasti mielihyvä, kun kuulevat, kummoinenka sinä olet ja kuinka hyvä maine sinulla on".
Leijonan emäntä veti henkeänsä, ja Maisu, täynnänsä nöyrää autuutta, olisi mielellänsä häntä hengen-vedossa auttanut, mutta hän ei itsekään saanut henkeänsä vedetyksi; hän vaan pani kätensä sydämmelle, vakuuttaaksensa nouteliaisuuttansa, mutta ei hän sanaakaan suustansa saanut. Miltä nyt yhtäkkiä kyökissä näytti? Olihan niin kuin kaikista astioista kurkistelisi pelkkiä naurusuisia Knuslingenilaisia, ja nuo kauniit, kiiltävät kupariset kattilat ja pannut paukkuivat kuin rumput, ja läkkiratit toitottivat, ja tuo kaunis valkoinen kahvikannu pani kätensä puuskaan ja tanssi ihan kuin vanha pormestarin rouva, Maisun kummi; voi sentään, jo maakan se vissiinkin kaatuu! mutta kaikeksi onneksi Maisu sai vallattoman kahvikannun kiini. Leijonan emäntä nousi ylös ja lopetti puheensa näin: "Ja nyt Jumalan haltuun, Maisu! Tekee oikein hyvää, kun kerran vielä saa puhua vanhan hyvän ystävän kanssa. Minun on paljon parempi olla täällä sinun luonasi, kuin tuolla sisällä tohtorin ja hänen pahanpäiväisien ryökkynäinsä seurassa, jotka eivät muuta osaa kuin klaveria soittaa ja suuta muiskahdella. Jää Jumalan haltuun, Maisu!"
Pelivärkki tuvassa ei soittanut monituisempia eikä kauniimpiakaan säveleitä, kuin nyt paraikaa soi Maisun rinnassa, hän olisi tanssinut ja laulanut ilosta, hän nauraa hohotti valkeesen ja taas katsoi kyökin akkunasta Leijonan emännän perään. Sehän vasta on oikein muhkea rouva, ja hänen vertaistansa ei ole koko paikkakunnalla, ja hän on itse sanonut olevansa sinun vanha, hyvä ystäväsi! Kun Maisu sitte tuvassa kattoi pöytää, vilkasi hän kerran rohkeasti peiliin, juuri kuin nuori tyttö tekee tanssista kotiin tultuansa: kas tuommoiselle Maisu näyttää, se Maisu, joka on Leijonan emännän paras ystävä. Hän ei saanut suuhunsa pannuksi palastakaan siitä hyvästä ruasta, jonka hän oli laittanut; hän oli kyllin ravittu, yllinkyllin.
KAHDESTOISTA LUKU.
Hyvää saattoa matkalla ja ajatuksia etäälle.
Nyt on aika! sanoi Lents itsekseen tuvassa, eikä enää muuta, kuin onnea matkalle. Hän rupesi nyt ottamaan teoksen osia erilleen. Kappalettaisin se sitte kuljetettiin laksoon, ja tuo suuri kotelo kannettiin paarilla alas, sillä Lentsin taloon ei käynyt mitään ajotietä.
Nuo molemmat vihamiehet Petrovitsch ja Pilgrin tapasivat toinen toisensa vaunuilla, joissa Lents seisoi ja pakkasi sisään jokaisen eri kappaleen, hyvin käärittynä. Petrovitsch, seisoen yhdellä puolen vaunuja, sanoi: "Minä tunnen sekä miehen, että talon, johon teoksesi tulee; Odessan kaupungissa juuri on yksi minun paraimmista ystävistäni. Se, joka teoksesi saa, on perin pohjin kelpo mies. Jos tekisit viisaasti, niin lähtisit itse mukaan ja panisit teoksen Odessassa taas kokoon; sitte myös saisit seitsemän uutta tilausta".
"Minulla on jo uusi tilaus", tydytti Lents häntä.
Toisella puolen vaunuja sanoi Pilgrim: "Lents, me saatamme Taikahuilua kappaleen matkaa, ja ehtoolla ollaan hyvään aikaan kotona".
"Siihen minä vallan suostun, minä en muutoinkaan tänäpänä enää pysty työhön".