SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Ystävällistä avioestelyä.
"Olipa se erinomaisen hyvä asia, että Pilgrim on kotona! Hänen kamarissaan on valkea, ja hän itse soittaa kitarria. Oi sinua hyvä Pilgrim! Oi sinua hyvä Pilgrim! Kun nyt vaan pysyisin täydessä järjessäni enkä ilosta kuolisi! Oi, joska vielä äitinikin olisi saanut tähän asti elää!"
Pilgrim soitti ja lauloi korkialla äänellä. Hän ei ollenkaan kuullut tulian askeleita rapuissa. Lents avasi oven ja huusi, levittäen käsiänsä: "huuda riemusta, armas kultaveljeni! Minä olen niin on onnellinen, niin!"
"Mikä sinun nyt on sitte?"
"Minä olen kihlattu mies!"
"Vai kihlattu? Kenen kanssa?"
"Kuinka taidat kysyä noin?! Hänen kanssaan, joka sydämmessään on paras, ja niin ymmärtäväinen ja älykäs, kuin päivän valkeus. Oi, oma Annini!"
"Mitä lajia? Anni? Leijonan Anni?"
"Niinkö, vai niinkö sinäkin ihmettelet, että hän ottaa minut! Minä tiedän, etten häntä ansaitsisi saada, mutta minä tahdon koota itselleni ansioita, Jumala sen tietää, että minä tahdon itselleni koota vastaavia ansioita, minä tahdon asettaa käteni hänen jalkainsa astinlaudaksi, ja hän on saava…"