Lents samassa huomasi äitinsä kuvan ja huudahti: "Hyvä äitini! Armain äitini! Iloitse siellä ylähällä taivaissa, sinun poikasi on onnellinen!"
Hän ei saanut itkulta enempää sanotuksi ja vaipui polvillensa. Pilgrim meni häntä likemmäksi ja laski kätensä hänen olkapäällensä. "Anna, Pilgrim kulta, minulle anteeksi, anna anteeksi!" pyysi Lents, nousten ylös. "Minä tahtoisin pyytää anteeksi koko mailmalta. Minä olen lujasti päättänyt tästedes olla luja ja vankkamielinen mies! Minä saan nyt vaimon, joka ansaitsee järkähtämättömän miehen. Mutta tänäpänä, tänäpänä tämä käy voimieni yli. Tänne tullessani minä toivoin itselleni yhtä ainoata vaan: että joku tulisi ja määräisi minulle jotain oikein raskasta tehtävää, minä en tiedä mitä se olisi, mutta jotain, jotain, joka kysyisi koko sydämmen alttiutta ja olisi oikein vaikeata täyttää, niin olisin valmis sitä tekemään. Minä tahdon ansaita sen, että Jumala on minulle tuon onnen suonut".
"Maltu, maltu nyt kumminkin! Onhan niitä muutkin saanut miehen ja vieläpä vaimonkin, eikä tuommoisen asian tähden tarvitse mailmaa ylösalaisin kääntää".
"Joska vaan äitini edes olisi saanut elää tähän asti!"
"Jos sinun äitisi vielä olisi elossa, ei Annikaan sinusta huolisi.
Annille sinä kelpaat ainoastaan ilman kumppanitarta, ilman äitiä".
"Älä niin sano! Kuinka korkiasti hän äitiäni kunnioittaa!"
"Se on helppoa tehtävää, koska häntä ei enää ole mailmassa. Ja sen minä sinulle sanon, että sinäkin olet mailmassa siitä alkaen kuin ei äitiäsi ole olemassa".
"Etkä sinä vielä edes ole minulle onnea toivottanut!"
"Minä toivotan sinulle onnea, toivotan sinulle onnea!"
"Minkätähden sitä sanot kahdesti? Minkätähden kahdesti?"