"Ha, haa! Vieläkö hän päälle päätteeksi on kivulloinenkin, ja kuitenkin hän on tuman terve. Onhan hänellä kasvot kuin verta ja maitoa".
"Minä en tarkoita sitä; minä tarkoitan ihan toista. Muistele äitiäsi; Löytyykö toista, jonka tykönä on ollut parempi oltava? Minkätähden niin? Sentähden, että hänen kasvoistansa näki hänen sydämmensä laadun, näki hänen ystävällisyytensä kaikkia ihmisiä kohtaan, hänen ilonsa ja hänen huolensa kaikkein ihmisten menestyksestä. Se, se tekee vanhan kasvot kauniiksi, ja se tekee laupiaaksi senkin, joka niitä katselee. — Entäs kuinka on Annin laita? Kun hän ei enää saa hiuksiansa palmikoittua kruunuksi, kun hänen poskillansa ei enää ole punaa, kun hänen valkoiset hampaansa eivät enää nauraessa näy, — mitä hänestä sitte on jäljellä? Hänellä ei ole mitään vanhan varaksi, hänellä ei ole elähdyttävää voimaa, hänellä ei ole muuta kuin liukas kieli, hänellä ei ole hyvä sydän, ei terävää ymmärrystä, hän ei osaa muuta kuin viisastella; kun hänestä tulee vanha, hän ei ole muu kuin paholaisen isoäiti".
Lents pusersi huuliaan kovasti hampaitten väliin ja viimein hän sanoi: "Jo nyt on tarpeeksi, jopa on liikenemäänkin. Ei enää sanaakaan! Mutta yhtä sinulta vaadin: noin et saa puhua muille kuin minulle, ja olkoon se minullekin sanottu viimeinen kerta eikä tämän perästä yhdellekään ihmiselle, ei ainoallekaan! Minä pidän Anniani rakkaana ja … ja … pidän sinustakin; vaikka kiivastuksissasi sanot mitä tahdot. En nyt enää pyydä sinua puhemiehekseni. Ainoastaan nämä neljä seinää tietää, mitä tänään olet haastanut. Hyvää yötä, Pilgrim!"
"Hyvää yötä Lents!"
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Herttaisen rauhallista rakkautta, kumppaniton kihlaus ja kilvoitus yhteydestä.
Kun Lents oli mennyt, istui Pilgrim kauan yksistänsä, katseli tuijotti valkeesen ja väänteli tuimasti punertavaa poskipartaansa. Häntä harmitti; hän oli tosin sanonut suunsa puhtaaksi, mutta hän oli sanonut liika paljon ja ampunut yli maalin; hän ei voinut sanojaan peräyttää, koska kaikki oli hänen mielestään totta, mutta mitäpä sekään auttoi? Hän käveli levottomana edes takasin kamarissaan, sitte hän taas istahti ja tuijotti valkeesen. Minkätähden elämä onkin niin eriskummallinen! Kuinka harvan ihmisen kohtalo on päästä suoraan tarkoituksensa perille! Sitä ei kukaan usko nuorena ollessaan; vanhoja ihmisiä soimataan tylyiksi, ja sitte kun itse vanhaksi tullaan, muututaan samanlaisiksi ja kukin mukaantuu asianhaaroja myöten. Ei, hauskaa se elämä sentään on. Mutta ei vaan saa kaikkia mieli tehdä.
Pilgrimin mieleen johtui koko elämänsä hiljainen juoksu. Kymmenen vuotta oli kulunut siitä, kun hän lähti ulkomaille, riuskasti, kuin olisi koko mailma voitettavana, ja häntä elähytti hiljainen onni. Hän ei ollut saanut mitään lupausta eikä ennusmerkkiä, mutta kuitenkin onni oli hänestä varma. Hänen lemmittynsä oli tohtorin kaunis, hoikkavartinen tytär Amanda, ja Amanda puolestansa suosi häntä kuin prinsessa, kuin jokin naisjumala, niin Amanda häntä suosi. Pilgrim auttoi häntä aina joutoaikoinaan pystyttäissä keppiä ulkomaisien kasvien tueksi, joihin hän ensin eräästä kirjasta oli koriasti kirjoittanut kunki kasvin nimet. Amanda kohteli tätä köyhää, turvatonta poikaa kuin lempiä enkeli, ja sittenkin, kun Pilgrim oli nuorukaiseksi varttunut, hän vielä monta kertaa rohkeni olla Amandalle apuna, ja Amanda oli edelleen yhtä armas Pilgrimiä kohtaan ja hänen joka silmänluontinsa kuin siunattu. Kun hän sitte yksistänsä lähti vieraille maille ja vielä kerran meni puutarhan ohitse, niin Amanda hänelle kurotti kätensä aidan yli ja sanoi: "Minulla on sinulta kokonainen muistokirja, nuo lautaset, joihin olet piirtänyt ulkomaisien kukkaisten nimet. Kun sinä ulkona mailmassa joskus näet noita vieraita kukkaisia kasvavan kotimaassaan, olet myös monesti muistava meidän puutarhaamme ja kotiamme, jossa kaikki ihmiset suovat sinulle hyvää. Voi hyvin, elä hauskasti ja tule takasinkin taas!"
Nuo sanat "voi hyvin ja tule takasin!" ne saattoivat matkamiestä yli vuorien ja läpi laksojen, yli meren ja kautta vieraitten maitten, ja monta kertaa kaikukin toisti Amandan nimen, joka ehdottomasti riemastutti hänen miestänsä avarassa mailmassa.
Pilgrim aikoi rikastua, aikoi mainioksi taideniekaksi ja tahtoi ansaita Amandan. Hän palasi takaisin köyhänä ja mailman nuijittuna. Kun sitte moni häntä kohteli halvalla pilkalla, sanoi Amanda, joka oli kasvanut ja varttunut suuremmaksi: "Pilgrim, olkaa iloinen, että kumminkin olette terve, ja pysykää ilomielisenä!"