"Minä en ollenkaan itseäni hyväksi kiitä. Olen kuitenkin ajatellut, että sinä olisit viimeinen minua laittamaan. Sitä saan luvan kärsiä. Soimaa minua, tee minulle mitä vaan tahdot, lyö vaikka käteni poikki, niin minä menen kerjuun, mutta samassa ajattelen näin: minä olen pulasta päästänyt niin kelpo miehen, kuin sinun. Erkane Annista! Minä pyydän sitä sinulta! Sinä et vielä ole häntä anonut isältä, etkä sinä ole vielä itseäsi kahlinut".
"Nuo estelyt ovat mailmanviisaan hätätemppuja. Minä en ole niin rikkiviisas kuin sinä, minä en ole ollut ulkomailla kuin sinä, mutta minä tiedän, mikä on oikein. Minä olen Annin kihlannut äidin nähden, ja minä en sanaani syö. Suokoon Jumala vaan sen, että saan isänkin suostumuksen. Ja nyt sinulle sanon viimeisen kerran: minä en ole sinulta neuvoa kysynyt, ja itse kyllä tiedän, mitä teen".
"Mutta, Herran tähden, mieleni on hyvä, jos olen erehtynyt. Vaan sitä en ole, en. Älä, veli kulta, älä ole kovakorvainen, herran tähden, vaan kuule minua; vielä on aika. Sinä et saata sanoa, että minä olisin sinua kieltänyt naimaan menemästä".
"En saatakaan".
"Sinä olet syntyäsi aviomies, mutta minä olen ollut hohko, kun en ole sinulle sitä tukevammin vakuuttanut; yhden noista tohtorin tyttäristä sinun pitää naiman".
"Sinun mielestäsi minun siis olisi pitänyt mennä sinne ja sanoa näin: minun holhojani Pilgrim käski sanoa paljon terveisiä ja pyytää minulle yhden tyttäristä, etenkin Amandan. — Se ei olisi käynyt päinsä, ja sitä paitsi he ovat liian isoisia minulle".
"Voi olla niin, että ovat isoisia, mutta Anni ainoastaan tekee itsensä iloiseksi. Sen vuoksi, että sinä tohtorin tyttäriä teitittelet, et ole tietänyt, kuinka heitä saisit sinutelluksi. Se on sinusta käynyt huokeammin Annin kanssa. Sinä olet voinut käydä Leijonan ravintolassa, kenenkään kysymättä: mitä asiaa on sinulla siellä ollut? Minä tiedän kaikki tyyni, alusta loppuun, kuinka käynyt on. Anni on sinulle laverrellut surustasi — hän kun osaa jaaritella mistä hyvänsä — ja hänen lorustansa on sydämmesi heltynyt. Annilla on joka hameessa nahkainen tasku, ja hänen sydämmensä on yhtäläinen nahkatasku, ja kumpaisessakin hänellä aina on pientä rahaa, jota vaihettaa ja jakelee jokaiselle vieraalle".
"Pilgrim, nyt sinä sanot syntiä, suuresti syntiä!" sanoi Lents, ja hänen huulensa vapisivat vihasta ja surumielisyydestä. Hän rupesi nyt kertomaan kaikki tyyni, näyttääksensä Pilgrimille, kuinka hellä ja sydämmellinen Anni oli, mitä Anni oli hänelle sanonut hänen äitinsä kuoleman jälkeen, ja mitä hän vielä oli sanonut tuon suuren kellovärkin vietäissä. Lents oli kätkenyt joka sanan muistoonsa, ikäänkuin ilmestyksen.
"Voi minun äyri-raukkojani! Voi minun pienet roponi!" huusi Pilgrim vastaukseksi. "Voi teitä, minun pikku penninkini! Kerjäläisellähän semmoisia on, ja Anni on ne häneltä riistänyt. Voi minua yksinkertaista, kirottua narria! Kaikki, mitä hän sinulle noin on sanonut, aivan joka sanan on hän minun suustani saanut. Hänen puheentapansa on monimutkainen kuin tulpan kieli, ja hän osaa kaikkia lankaa onkia. Minä olen ollut niin löyhä, että olen silloin tällöin hänelle tuota kaikkea sanonut. Mutta se on ollut minulle oikein! Joska ma vaan olisin aavistanut hänen noin solmivan sinut minun omiin sanoihini! Voi minun äyri-raukkojani!"
Molemmat ystävät istuivat ison aikaa äänetönnä; Pilgrim puri huulensa kieroon ja Lents pudisti päätänsä epäileväisesti. Mutta Pilgrim taaskin pikastui: "Tiedätkös syyn sitte, minkätähden Anni ylimalkaan sinut ottaa? Ei suinkaan pitkän ruumiinvartesi tähden, ei lempeän luontosi tähden, eikä myöskään varallisuutesi vuoksi! Ei suinkaan; nämä kaikki ovat syrjäseikkoja vaan. Pää-asiallisesti hän ilkamoitsee siitä, ettei kukaan tohtorin tyttäristä sinua saa. Piti! piti! Eipä kukaan teistä häntä saanut, mutta minä sain! — Usko minua! Anni on semmoinen elävä, josta sinä et ollenkaan voi mitään päättää. Sinä et usko niitäkin ihmisiä löytyvän, joitten ainoa ilo ja onni on saada muille mielipahaa ja harmia aikaan ja joilla ei ole muuta ajateltavaa kuin sitä, kuinka heidän kauneutensa, rikkautensa ja hauska olonsa muita harmittaa. Minäkään en ole uskonut semmoisia ihmisiä löytyvän, ennen kun opin Annia tuntemaan. Veli kultani; älä sinä huoli oppia häntä paremmin tuntemaan; siitä on sinulle onnettomuus! Minkätähden noin minuun katsot, ja olet noin ääneti? Sano suusi puhtaaksi, tee, mitä hyvänsä, tee minulle, mitä tahdot, mutta erkane Annista, hän on myrkkyä! Minä rukoilen sinua, erkane Annista! Ja vielä yksi asia: minä olen vallan unohtanut pää-asian. Ajattele sitäkin, — ja suokoon Jumala, ett'et myöhästyisi siinä ajatuksessasi; minä en suinkaan tahdo pahaa ennustaa, — mutta ajattele sitäkin, että Annista ei ole vanhaksi ihmiseksi".