"Vai niin? Se on minun mieleeni. Sittenpä toivon koko naimiskaupan menevän myttyyn".
"Mitä lajia? Tahdotko minua riivata?"
"Ei ole tarpeen. — Mutta, Lents, Anni ei ole vielä sinun morsiamesi, hän ei ole vielä sinun aviovaimosi ja vielä minä uskallan puhtaaksi puhua. Lents, jos vielä peräytät sanasi, sinä kyllä teet väärin, mutta sinä teet ainoastaan yhden ainoan kerran väärin, vaan jos sinä Annin nait, niin teet tuhannen kertaa, teet koko elämäikäsi väärin. Lents, Anni ei ole mikään aviovaimo sinua varten, hän vähimmin kaikista".
"Sinä et häntä tunne. Te aina teette toinen toisestanne pilkkaa. Mutta minä olen oppinut tuntemaan hänen periluonteensa. Hän on perin pohjin hyvä ja ymmärtäväinen".
"Minä en häntä tunne, sanot! Olen kuitenkin siinä perheessä kuluttanut karpion suolaa. Minä sanon sinulle, mimmoisia he kaikin oikein ovat. Anni ja hänen isänsä ovat oikeastaan yhtä luontoa, ja juuri sen tähdenpä he eivät toinen toistaan suvaitse, vaikka vapaan he mailman silmissä ovat olevinaan hyvässä sovussa. Kaikki, mitä he sanelevat, on paljasta huulisoittoa. Kun se aterialla soi, syömä ja juomakin luiskahtaa paremmin alas. He eivät pane sydämmelle mitään; he ovat tunteettomia. Minä en olisi uskonut, että semmoisia ihmisiä ollenkaan onkaan, mutta niin se on; he saattavat sinulle paljon puhua hyvyydestä, rakkaudesta, armeliaisuudesta, vieläpä päälliseksi, kuinka vaan sattuu, uskonnosta ja yksin isänmaastakin, mutta tämä kaikki on tyhjää lorua, jota lasketellessa he eivät ajattele mitään eivätkä piittaakaan siitä mitään ja ovat sitä uskoa, että kaikki ihmiset ovat suostuneet näin keskellänsä keskustella, miettimättä keskusteltavasta asiasta mitään. Anni ei pane sydämelle yhtään mitään, ja sen minä sanon: jolla ei sydäntä ole, sillä ei ole älyäkään eikä se ikinä käsitä, kuinka toisen laita on, eikä liioin tiedä määrää eikä olla taipuvainen. Anni ottaa, niinkuin äitinsäkin, oppia kuunnellessaan, mitä muut puhuvat, ja sitä hän sitte taitavasti matkii, ja vielä hän on hyvin taitava siinäkin, että hän osaa ketä hyvänsä moittia ja panetella pahanpäiväiseksi, mutta sen hän tekee niin ettei tiedä, onko se rakkautta vai riidan-haastoa. Isä, äiti ja tytär tekevät yhteensä kolmiyhteisen soittoryhmän; Anni soittaa ensimmäistä viulua, äiti toista ja isä baassi-äänellään ärisee. Sen minä sanon, että isäntä sittekin on ainoa paras koko perheessä. Tosi on, ja totena pysyy, että ainoastaan naarasmehiläiset pistävät, ja mitenkä! Leijonan isäntä ei puhu yhdestäkään ihmisestä muuta kuin hyvää eikä ole siitä hyvillään, että vaimoväkensä on kuin toista laumaa. Heidänpä mielestä on oikein oikein, jos vaan saavat jonkun tytön tai rouvan hyvästä maineesta lopun. Tätä tekoansa Leijonan emäntä tekee jonkimmoisella ulkokullatun sääliväisyydellä, mutta Anni mielellään leikittelee ihmisten kanssa kuin kissa hiiren kanssa, ja lorun loppu on aina tämä: sinähän Lents, olet kauniin, sinä olet kaikkein raittiimpi ja älykkäämpi ja kaikista paras. — Minä olen aikanani paljon miettinyt, mikä se oikea raakuus on, ja se suorastaan monesti ei muuta kuin käy aivan sievistelevään tapaan. Se oikea raakuus on — pahansuonti. Oi sentään, Lents, sinä et tunne sitä sävel-lajia, sinua ei auta soitintaitosi etkä sinä lainkaan tunne sitä sävel-lajia, jonka mukaan tämä perhe sointuu yhteen. Heissä ei ole muuta kuin valhetta ja ivaa. Se väki ei koskaan käsitä sinua eikä sinun intohimoasi enempää kuin iloasikaan. Minä vielä sanon yhden asian. Ainoastaan se, joka totuutta halajaa, voi totuuden käsittää ja sitä rakastaa. Sinä olet siinä perheessä outo muukalainen iki pitkinä päivinäsi".
"Pilgrim, mimmoinenka ihminen sinä oletkaan? Saman perheen luona, josta sinä noin puhut, olet käynyt joka päivä kahdeksan vuotta umpeen, syönyt ja syöt vieläkin heidän kanssaan samasta pöydästä, pidät hauskaa seuraa ja olet hyvässä sovussa heidän kanssaan. Mitä minun pitää sinusta ajatellakaan".
"Ravintolassahan minä käyn, syön ja juon ja maksan puhtaassa rahassa.
Minä maksan joka päivä rätinkini, ja joka päivä heistä selviän".
"Minä vaan en sitä käsitä, kuinka sillä lailla saa olluksi".
"Sen uskon sinusta. Minä olen saanutkin paljon maksaa, ja minulle olisi hauskempaa, jos saisin olla ja elää kuin sinä. Se ei suinkaan ole hupaista, kun saa oppia tuntemaan ihmisiä semmoisina kuin oikein ovat. Tosi kyllä, että ainahan löytyy muutamia…"
"Ja sinä olet mielestäsi yksi noista muutamista hyvistä ihmisistä?"