Nyt tuli Leijonan emännältä semmoinen sana, että Lents tulisi heille noin yhdentoista aikaan. Lents puki pyhävaatteet päällensä, ja lähti joutuisasti menemään setänsä Petrovitschin luo.
Sitte kun hän oli monta kertaa likistänyt kelloa ja vihdoin päästetty sisään, tuli setä jotenkin jörömäisenä häntä vastaan ottamaan. "Mitä sinuun nyt tulee, näin aikaisin?"
"Setä, tehän olette isäni veli —"
"Olen kyllä, ja kun minä lähdin ulkomaille, jätin jälkeeni isällesi kaikki perini. Kaikki, mitä minulla nyt on omaa, olen itse ansainnut".
"Minä en teiltä vaiteloitse rahaa, vaan pyytäisin teitä kanssani isän siassa".
"Mitä? Kuinka?"
"Setä, asian laita on se, että Leijonan Anni ja minä, me pidämme toinen toisemme hyvänä, vilpittömästi hyvänä, ja Annin äiti on antanut suostumuksensa, ja nyt olen menossa pyytämään Annia isältänsä, niinkuin tapana on, ja teidän pitäisi käymän kanssani, koska olette isäni veli".
"Vai niin?" vastasi Petrovitsch, sitte kun ensin oli pistänyt suuhunsa sokeripalasen, käyskenneltyään edes takasin tapetseeratussa ja matoitetussa huoneessaan.
"Vai niin?" sanoi hän kerran vielä kääntyessään. "Sinä saat 'fiinin' rouvan ja minun täytyy sanoa, että sinulla on hyvä kursi. Minä en olisi uskonut sinusta sitä kursia, että menet mokomaa naimaan".
"Minkätähden sanotte kursi? Mitä se tässä kohden kysymykseen tulee?"