"Ei mitään pahaa sen puolesta, mutta minä en vaan olisi uskonut sinua niin ylpeäksi, että otat semmoisen rouvan".
"Ylpeäksi? Mitä ylpeyttä siinä minun puolestani on?"
Petrovitsch naurahti vaan, eikä antanut vastausta mitään. Lents jatkoi: "setä, kyllähän te Annin tunnette vallan hyvin. Hän on toimellinen ja tytyväinen sekä kelpo perheessä kasvanut".
"Minä en tarkoita sitä. Mutta se on sinusta ylpeyttä, kun luulet voivasi olla tytölle, joka ravintolassa on kasvanut kahdenkolmatta vanhaksi, tuolla hiljaisessa Morgenhaldessa noitten kaikkein ravintolan huoneissa mairittelevain vieraitten verosta. Se on ylpeyttä sinusta, että sinulle yksistäsi halajat semmoisen, joka osaa emännöitä suuressa ravintolassa. Täysi-ikäinen mies ei ota semmoista rouvaa, joka häneltä kalvaa puolen ikää, jos tahtoo rouvansa mieleen elää. Eikä semmoisen rouvan talossa ole helppo pitää komentoa; se on vaikeampi kuin pukkia hillitsemästä ruveta hillitsemään neljää villihevoista".
"Minä en tahdokaan komentaa".
"Sen uskonkin. Mutta jompikumpi kahdesta: joko komentaa taikka olla komennon alla. Se minun täytyy sanoa, että Anni on hyväntahtoinen, mutta tietysti ainoastaan sitä kohtaan, joka häntä kiittää taikka on hänen alammaisensa. Anni on Leijonan perheessä ainoa, josta saattaa jotain hyvää sanoa. Molemmat vanhemmat ovat kumpikin eri lailla ulkokullatuita: äiti suuripuheisuudessaan ja isä harvapuheisuudellaan. Jos isäntä vaan sanankin sanoo, se tietää samaa kuin: minun suussani jokikinen sana painaa leiviskän, punnitkaa, niin pitää olla tasan, ei ole neljännes-luotiakaan vailla. Ja kun hän vaan askeleenki ottaa, se käy niin arvokkaasti, kuin joka askel sanoisi: tässä tulee kunnian mies. Kun hän ottaa kahvelin käteensä, se tahtoo sanoa: näin syö kunnian mies, ja kun hän katsoo akkunasta ulos, hänen muotonsa sanoo kuin Jumala itse hänelle taivaasta tervehtäisi: hyvää huomenta, kunnian mies! Ja minä panen vaikka pääni vetoa siitä, että hänen on velkaa niin kahveli kädessä kuin narisevat saappaatkin jalassa".
"Mutta, setä, sitähän en ole tullut teidän suustanne kuulemaan".
"Sen uskon".
"Minä olen ainoastaan tullut kaikella kunnioituksella kysymään, jos tahtoisitte isän siassa käydä kanssani puhemieheksi".
"Ei pistä päähäni tulla. Sinä olet täysi-ikäinen itse, etkä sinä ennenkään ole minulta neuvoa kysynyt".