"Ettehän pyyntöäni kumminkaan paheksine?"
"En ollenkaan. — Mutta malta!" huusi Petrovitsch, kun Lents oli menemäisillään, "vielä sanon sanan, yhden ainoan sanan vaan".
Lents kääntyi takasin, ja Petrovitsch laski ensi kerran elämässään kätensä veljensä pojan olkapäälle, ja kummallisesti tämä kosketus Lentsiä säikähdytti ja enemmän vielä se, kun Petrovitsch liikuttavalla äänellä puhui näin: "Minä en sentään soisi eläneeni tyhjän-toimittajana omaisiani kohtaan. Minä tahdon antaa sinulle jotain, josta moni ihminen antaisi koko elämäikänsä, jos he saman olisivat aikanansa saaneet. Lents! Jos jonkun ihmisen on kuuma ja hiki, älköön hän juoko; hän saattaisi juoda itselleen kuoleman, ja se, joka lyö lasin pois kädestä, on oikia hyväntekiä. Myös muullakin lailla voidaan olla kuumettunut eikä silloinkaan saa juoda, se tahtoo sanoa, ei saa tehdä mitään, joka koskee koko elämäkautta, sillä siitäkin saattaa pitkällinen kidunta ja kuolema seurata. Sinua ei mikään tällä haavaa pakoita menemään naimisiin, vaikka se olisi muunkin kuin Annin kanssa; sinä olet palavissasi; jähdy ensin tyyneesti ja tutki itseäsi uudestaan puolen vuoden perästä. Jätä nyt koko tämä asia minun huomaani, kyllä minä Leijonalla kauppasi saan rikki, ja haukkukoot he minua miten hyvänsä, siitä ei ole minulle haittaa lainkaan. Tahdotko neuvoani seurata ja luopua koko naimatuumasta? Muutoin sinuun sattuu pitkällinen tauti, jota ei yksikään tohtori enää parantaa voi".
"Minä olen jo kihloissa, eikä se enää puhuen parane", vastasi Lents.
Kun hän sitte lähti pois, oli hänen otsallansa kylmä hiki.
Mutta tommoisiahan kaikki vanhat nuoret miehet ovat. Heidän sydämmensä on paatunut. Pilgrim'in ja sedän välillä ei oikeastaan ole mitään eroa. Ja varsin somasti tämän asian on laita! Pilgrim'in mielestä isä on paras heistä, ja sedän mielestä Anni yksin. Pian saattaa kolmas ilmaantua, joka pitää äidin parahimpana. Jääkää siis kaikin hyvästi, minun puolestani! Anni ja minä emme tarvitse kolmatta kumppania; minussa on miestä tarpeeksi. Tulkoon siitä jo loppu, että joka mies ottaa sekaantuaksensa minun asioihini. Kohtasillään, tunnin kuluessa, seison vankkana tuossa kansaperheessä.
Ei kulunut tuntiakaan ennen kun Lents vakavana miehenä oli Leijonassa. Pilgrim'in ja sedän muistutukset eivät olleet häneen vaikuttaneet suurta mitään. Sen verran ne sentään olivat saaneet aikaan, että, kun Lents harhailematta, reippaasti ja vakavasti isältä Annia anoi, hänestä oli, kuin joku olisi hänelle kuiskuttanut: he kyllä vielä ymmärtävät minua kiittää, etten ole heidän muistutuksistansa lukua pitänyt.
Sepä paha se.
Anni piti toisella kädellä esiliinaa silmillään ja toisella Lentsin kättä, sitte kun oli kättä lyöty. Leijonan isäntä käveli ylös ja alas huoneessa ja hänen uudet saappaansa narisivat lujasti. Leijonan emäntä itki, ja tällä erää hän itki täyttä totta: "Oi hyvä Jumala, kun viimeinen tytär on annettava pois kotoa! Kun sitte käyn vuoteelle taikka nousen vuoteeltani, en tiedä, kuinka ma yksistäni tulen toimeen: missä minun Annini on? Mutta sen minä sanon: vasta vuoden perästä pidetään häät. Kuinka rakas sinä Lents meille olet, ei meidän tarvitse sanoa, koska sinulle annamme viimeisen tyttäremme. Oi hyvä Jumala! Joska sinunkin äitisi vielä olisi elossa! Mutta tuolla ylähällä taivaassa hän iloitsee ja teidän puolestanne hän seisoo Jumalan istuimen edessä". — Kun Leijonan emäntä piti tämmöistä ääntä, Lentsinkin täytyi ääneensä itkeä. — Kohta kun emäntä oli alkanut puhumaan, kuului Leijonan isännän saappaat niinkuin paheksuen narisevan, mutta nyt ne narisivat kahta pahemmin. Vihdoin ne lakkasivat, ja hänen suustansa kuului: "Kyllä jo piisaa parkunaksi, me kun olemme miehiä. Lents! nosta silmäsi tyyneesti; noin, niin pitää olla. Sano nyt, onko sinulla vaimoväen tavara takanasi?"
"Enhän minä puolestani ole mitään kysynyt myötäjäisistä. Onhan Anni teidän lapsenne, ja te ette suinkaan häntä halpana pidä".