"Ei enää ole".
"No, nyt on minun vuoroni sanoa jotain. Sinä olet käyttänyt itseäsi niin ropi-rohkeasti, että minun suittaisi heti paikalla viskauttaa sinut ulos. Mitä se semmoinen puhe on? Mitä sinä uskallat sanoa? Kuka sinun on käskenyt välittäjäksi? Kuinka sinä rohkenet minulta vaiteloita hellyyttä? Mutta hyväpä se, että sain aikanaan tiedon; nyt mä huomaan, mimmoinenka kerjäläisjoukko on takistunut minun Lentsiini. Minä otan oitis luudan ja lakaisen roskat pois. Se aika on nyt ohitse, jolloinka häntä olette mairituksillanne rasittaneet. Sen maljan, jonka jo olet tyhjentänyt, annan sinulle ilmaiseksi, ja nyt saat mennä. Mutta Lentsilleni minä sanon, kuinka sopimattomasti sinä olet puhunut, ja se on kirjoitettava sinun saatavaksesi. Hyvästi!"
Jos Faller olisi vaikka kuinka rukoillut tai vakuuttanut, pyytänyt tai kerjännyt, ei mikään auttanut. Anni näytti hänelle, missä ovi oli. Hän viimein menikin. Anni ei edes katsonut hänen peräänsä.
Kohta Fallerin mentyä tuli Maisu onnesta loistaen: Äiti vei hänen pikaa kamariin. Maisu täällä kiitteli onneansa, että oli saanut naimiskaupan käymään, hän vakuutti nyt voivansa rauhassa kuolla. Mutta Maisun kävi noloksi, kun hän näin luki ansioksensa enemmän kuin hän todella oli tehnyt, ja Leijonan emäntä opetti häntä: "Maisu, mitä sinä ajatteletkaan? Sinä et tähän asiaan ole tehnyt mitään, enempää kuin minäkään. Me emme enää ole nuoren polvikunnan mielestä kyllin sukkelia. Me tosin kyllä muutama päivä sitte keskustelimme, kuinkahan tuo kävisi laatuun, mutta sillä aikaa nuo nuoret ovat sopineet asiasta selkämme takana. Annista minä tuota olisin uskonut, vaan en Lentsistä. Mutta parempi on, että kävi, kuin kävi. Jumala on sen sallinut, ja häntä meidän tulee kiittää".
Maisu seisoi suu auki ja silmät pystyssä, mutta hänelle ei annettu suun avausta edes sen verran kuin olisi silmään pistänyt. Hänen täytyi kääntymän kotiin kuivin suin, ja Anni tuskin sanoi hänelle sanaakaan, sillä nyt juuri Pilgrimkin tuli.
Ihan toiseen tapaan täytyi Annin itsensä käyttää Pilgrimiä kuin Falleria kohtaan. Hän tiesi hyvin, ettei hän ollut Pilgrimin mieleisiä; mutta ennen kun Pilgrim oli ennättänyt sanaakaan sanoa, Anni jo häntä kiitti sydämmellisestä osanotostaan, jota hän tulollansa oli osoittanut, ja Pilgrim puolestansa suoritti koko asian ylen leikillisesti ja hyvillä mielin, jonka ohessa hän kuitenkin mainitsi, ettei keneenkään ollut luottamista, koskei Lentskään edeltäkäsin ollut hänelle virkannut mitään. Täten hän oli turvannut omatuntonsa eikä kuitenkaan häirinnyt kauppaa, joka kerran oli kiini.
Vielä oli yksi väärä hirsi suorittavana, ja se oli Petrovitsch. Tuohon tehtävään tarvittiin piilukirves: isä itse. Kun Petrovitsch saapui päivälliselle, oli hän kuin ei hän tietäisi mitään. Leijonan isäntä hänelle nyt oikein julkisesti ilmoitti kihlauksen, ja että Lentskin pian oli tuleva päivälliselle. Anni oli erinomaisen lapsellinen ja nöyrä vanhusta kohtaan, ja vähältä piti, ettei hän langennut polvilleen ja anonut hänen siunaustansa. Petrovitsch antoi hyväsuotuisasti Annille kättä. Leijonan emäntäkin tavoitti hänen kättänsä, mutta ei saanut muuta kuin vasemman käden kaksi sormea. Lentsin oli mieli hyvä, kun kaikki hänen tulessaan oli suoritettu ja puhtaaksi puhuttu. Ainoastansa se häntä äköitti, että Pilgrim, joka noin oli isäntäväkeä sutinut, nyt istui samassa pöydässä. Mutta Pilgrim ei ollut koko asiasta minään, ja Lents oli samalla tapaa.
Taivas näytti pilvistä muotoa Lentsin kihlajaispäivänä, ja lakkaamatta sateli monta päivää perätysten. Sadetta ripotteli yhtä taajaan ja taukoomatta kuin harmitustuttavan jaarittelian puhetta, jolla ei ole mitään määrää. Lents tietysti usein oleskeli Leijonan ravintolassa, ja siellä on niin hyvä olla; välisti saa olla ihan itsekseen, juuri kuin oltaisiin muussa huoneessa, välisti taas on, kuin olisi lämmitetyllä "markkinatorilla", niinkuin Lents kerran Annin kuullen kutsui ravintolahuonetta, jossa oli kuusitoistakymmentä katettua pöytää.
"Sinä olet leikkipuheinen", sanoi Anni, "tuonpa matkin isälleni; hän kuulee semmoista mielellään".
"Ei se ole tarpeellista", vastasi Lents, "siinä on kylliksi, kun sinulle vaan sen sanoin; älä sitä kauemmaksi kanna".