"Ei äiti, niin ei ole. Minä tunnen Lentsini paremmin. Hänellä on oikein, sillä kaikki hänen valmistama työnsä on lähtenyt hänen sydämmestänsä, ja hän soisi omat kätensäkin sitä alinomaa suojelevan. Tiettyhän se on, että sydäntä särkee, jos mikä hyvänsä turmeltuu, jota vaan kuukausien kuluessa on yöt päivät tarkasti silmällä pitänyt".
"Oikein sanottu, armas Annini, sinä olet minun ikiomani!" huusi Lents, innostuneena siitä, että tuo erinomainen tyttö niin perinpohjin ja hyvin ymmärsi hänen tunteensa ja tiesi kaikki niin sopivasti ja uskollisesti hänen parhaaksensa kääntää.
Äiti napisi imelän sappeisella suopeudella: "Teidän rakastuneitten mieleen ei kukaan osaa puhua. Ken vaan ei ole rakastunut, sen sanatkaan ei teille kelpaa". — Äiti meni tavan takaa ulos ja tuli taas sisään, sillä Lents oli pyytänyt, että Anni kumminkin näinä ensimmäisinä aikoina saisi olla vapaa ravintolan askareista. "Minä en ole luulevainen luonteeltani", vakuutti Lents Annille, "enkä kiivoittele morsiantani, pois se, mutta minä tahtoisin itse saada jokaisen vilkauksen, jonka muille annat; kaikki on kuuluva minulle".
Yhtenä päivänä lakkasi puolipäivän aikaan hiukan satamasta. Lents ei antanut rauhaa, ennen kun Anni lupasi tulla hänen kanssaan Morgenhaldeen. "Minusta on", sanoi hän, "kuin odottaisi sinua siellä joku esine, kaikki astiat, kaikki kaapit ja muut kapineet, joista sinulle on hupaa".
Anni oli ison aikaa tätä vastaan, mutta viimein hän sanoi: "Äidin pitäisi tulla mukaamme".
Äiti oli, vastoin heidän luuloansa, paikalla valmis. Mentiin sitä tietä, joka kulki kylän kautta. Tuskin oli tultu sata askelta eteenpäin, jo Anni valitti: "Lents, tämä on huonoa tietä, vähällä on, ettei vallan vajoo. Sinun täytyy laittaa tien paremmaksi, ja tiedätkö mitä? Sinun täytyy laittamasi oikein ajotien, että ajaen päästään kotiimme asti. Sisareni Babet'in mies myös on raivannut poikki kedon itsellensä oman tien aina talonsa edustalle saakka".
"Se työ olisi vaivalloista", vastasi Lents, "ja se maksaa paljon rahaa, ja minun täytyisi sitä varten lunastaa maatakin. Näetkö? Vasta tuolta toiselta puolelta pähkinäpensastoa minun nurmikkoani alkaa, enkä minä ammattiani varten ajotietä tarvitsekaan. Eikö totta, Anni? sinä tiedät, että minä teen kaikkia sinun mieliksesi, mutta tätä en taida tehdä".
Anni oli ääneti ja käveli edellä. Mutta äiti sanoi kuiskuttaen Lentsille: "Mitä sinun tarvitsee olla noin pitkäpuheinen? Olisit vaan sanonut: oikein, armas Annini, saadaan nyt nähdä, taikka jotain muuta semmoista. Ainahan sinä sentään teet, kuinka itse tahdot. Anni on lapsi, ja lasta täytyy tydyttää makoisilla sanoilla. Sinä voit hänen kanssaan menetellä kuinka tahdot, jos vaan olet viisas. Älä huoli joka asiasta tehdä hengen asiaa, äläkä jokaikistä sanaa tutkaile, sano yht'oikoisesti vaan ja päättäväisesti, ja jätä sitte koko asia sikseen pariksi päiväksi, mutta älä sentään perästä kohta tartu siihen kiini. Älä koskaan siinä silmänräpäyksessä asiaa ratkaise, jos luulet sen vielä sietävän miettimistä; Anni kyllä jo omin päin asioita miettii, taikka unohtaa hän ne tykkänään pois, sillä hän on lapsi".
Lents katseli äitiä suurin silmin ja väitteli vastaan: "Anni ei ole enää mikään lapsi; hänen kanssaan taitaa haastella mitä hyvänsä ja hän ymmärtää kaikkea".
"Olkoon vaikka niinkin", mutisi Leijonan emäntä, nostaen olkapäitään.