"Olisihan tuo vanha mies kernaasti saanut ajaa kanssamme", sanoi Lents.
"Sepä vasta olisi ollut kaunista!" hyrähti Anni. "Morsiusmatka
Pröblerin seurassa!"
"Oikein sanot", vastasi Lents, "emmehän sitte enää olisi olleetkaan kahden, näin kahden kahtuustamme, niin sydämmellisessä yhdistyksessä, jos kolmas tässä istuisi katselemassa ja kuultelemassa. Minä en ole kovasydämminen sen vuoksi, vaikken häntä nyt ottanut mukaani ajamaan. Tämä on semmoinen hetki, jona saamme olla yksistämme ja onnellisina. Oi kuinka ihanaa on kaikki! Minun mielestäni koko mailma hymyilee. Seisoihan Pröblerkin hymysuin eikä ollenkaan pahaksensa pannut, vaikka ajoimme ohitsekin. Varmaan hänkin ajatteli, että minä en voi tätä hetkestäni mitään lahjoa pois".
Anni katseli Lentsiä suurin silmin, sitte hän painoi silmänsä alas ja tarttui hiljaa ylkänsä käteen.
Morsiusparin ensimmäinen huvimatka ei tosin ollut niin hauskuttava, kuin olevan odotettiin, mutta molemmat olivat erinomaisen iloiset kotiin tullessaan. Lents auttoi Annin vaunuista ja antoi hänen yksin mennä edellä. Sitte hän otti tuon huolellisesti käärityn mytyn vaunuista, meni myös sisään ja huusi Annia tulemaan tupaan.
Siellä käärittiin salattu kapine ilmiin näillä sanoilla: "Anni tässä sinulle lahjoitan armahimman ja parahimman omaisuuteni. Sen on minun hyvä ystäväni Pilgrim valmistanut, ja sinun omasi sen pitää oleman".
Anni katseli ällistyksissään kuvaa, johon Lents noin salavihkaa oli kaupungissa toimittanut kullatut puitteet.
"Eikö ole tosi, ettet voi kuin sanoa, kuinka kuva on äitini muotoinen?"
"Vai niin? Vai on tuo äitisi? On, kyllähän siinä on äitisi hame ja hänen kaulaliinansa ja hänen myssynsä, mutta sinun äitisikö? Ei häntä, ei! Se saattaisi yhtä hyvin olla nikkarin Anna-Liisa taikka Fallerin äiti, ja jommankumman muotoon kuva enemmän tuleekin. Mutta minkätähden sinä taaskin näytät niin vaalealta, ettei kasvoillasi näy veren pisaraakaan: Lents, pitäisikö minun siis sanoa sinulle valhetta? Sitä suinkaan et tahdo. Eihän se sinun syysi olekaan. Pilgrim on tuiki saamaton mies. Hän ei pysty taiteesen, hän ei osaa muuta maalata kuin kirkontornia".
"Kun sinä noin puhut, tuntuu minusta kuin olisi äitini toistamiseen kuollut", sanoi Lents.