Armfelt huomasi hänen kylmyytensä, vaan jatkoi: »Ystävyyden pikari on ystävällisesti tarjottava ja ystävyydellä otettava vastaan; ei sitä päällikkö voi käskeä.»
Iikka huuhtoi Armfeltin pikarin ja alkoi sitä täyttää, samalla puhuen vastaukseksi: »Perin harvoin päälliköt antavat ystävyyttä kuormastossa olijoille niinkuin minulle. Te olette kaikille yhtäläinen, jalo herra, mutta sentähden ei olekaan toista teidän vertaistanne.»
Hän ojensi pikarin De la Barrelle. »Tahdotteko, kenraali, juoda voittomme onneksi ja siksi menestykseksi, jota toivomme?»
Mutta De la Barre viittasi eittävästi. »Säästäkää niille, jotka ovat paleltumaisillaan tuolla jäällä. Kyllä sittekin ehdimme juoda voittomme kunniaksi, kun sen ensin saavutamme.»
Monta suksimiestä tulla, syöksähti esiin huutaen: »Venäläinen jalkaväki on lähtenyt Ilmajoelta liikkeelle tänne päin. Galitsin itse johtaa, ja kohta he jo ovat täällä.»
XXVI.
Napuen taistelu.
Armfeltin kasvot hiukan kalpenivat, hän huoahti syvään ja sanoi: »Hyvä, että tulevat! Jo onkin saatu kylliksi odottaa. Pärisköön rumpu! Kootkaa kaikki rukoukseen! Se on ehkä viimeinen hyvinkin monelle. Missä hevoseni?» Hän kääntyi De la Barreen päin, joka jo kiiruhti pois. »Kuulkaas, De la Barre, veljeni! Sananen vielä ennenkuin eroamme.»
De la Barre palasi Armfeltin luo ja hän jatkoi: »Mitä hyvänsä lienee mielessäsi piillyt minua vastaan, syystä tai syyttä, niin anna nyt minulle kättä sovinnossa, veljellisesti; kas tässä on minun käteni.»
De la Barre ojensi vaiti kätensä, mutta Armfelt ei tyytynyt sen puristukseen, vaan sanoi: »Miten kylmästi sinä kättä annat. Ennustaako se tien nyt loppuvan, jota olemme niin kauan yhdessä astuneet?»