Elina laski hiljaa kätensä hänen olkapäälleen.
»Sinä et ollenkaan lepää», sanoi hän. »Yöt päivät on sinulla aina yhtä kiire; et sinä saa ajatella ja miettiä niin paljoa.»
Miihkali katsahti ylös. »Ei sitä voi auttaa. Elämä on lyhyt, se vierii pois niinkuin pauhaava virta ja ell'emme kokoa minuutteja, haihtuvat ne ainiaaksi, ja kun sitte on tehtävä tili ja kysytään: mitä olet tehnyt? niin ei ole mitään näytettävänä, ei edes hyvää tahtoakaan, sillä jos kerran tahtoo, niin kyllä silloin aina voikin.»
»Mutta eiväthän sinun voimasi kestä, sinä kuolet ennen oikeaa aikaasi.
Johan kasvosi nyt ovat kalpeammat kuin ennen.»
Miihkali nousi, ojensihe suoraksi ja seisoessaan siinä voimakkaana sanoi: »Katso minua, näytänkö minä siltä, ett'en jaksa! Minä, joka olen ahdistanut sylipainissa metsolan karhun kuoliaaksi. Mutta vaikkapa olisinkin heikko kuin nainen, niin mitäpä siitä. Eihän tarkoituksemme olekaan viipyä täällä iankaiken. Ei tarvitsekaan pitää lukua, miten kauan elää, vaan mitä saa aikaan.»
»Saattaa olla niinkin», vastasi Elina, »enkä minä tahdokaan estää, vaan ainoastaan varjella sinua.»
Miihkali tarttui Elinan käteen ja veti hänet luokseen. »Minä ymmärrän rakkautesi ja suutelen käsiäsi kiitokseksi kaikesta hellyydestä, jota ne tuhlaavat minulle. Miten kadehdittava olenkin! Missäpä on koko Pohjolassa ketään, joka nyt saa rauhassa nojata päätänsä rakkaan puolison syliin? Minä vain istun rauhassa, kun kaikki muut ovat taistelemassa ja kuolemassa.»
»Mutta oletko sinä itse onnellinen?» kysyi Elina. »Ehkäpä sinä mielelläsikin vaihtaisit kohtalosi jonkun muun kanssa?»
»Jos sen tekisin, niin vaihtaisin ainoastaan sinun kanssasi, sillä sinun mielesi rauha on ylevämpi ajan levottomuutta. Minun sieluni lepää aina, milloin olen sinun lähelläsi.»
Tuntui ikäänkuin auringonpaistetta Elinan sydämessä, ja hän sanoi liikutettuna: »Miihkali, minä tunnen itseni niin voimakkaaksi ja kykeneväksi kaikkeen, kaikkeen muuhun paitsi sinua kadottamaan. Sinä et saa kuolla pois minulta. Me elämme yhdessä, kunnes vanhenemme ja harmaannumme, ja vasta sitte — Mutta sinne on vielä pitkältä, älkäämme huoliko sitä ajatella.»