»Vasikan ne ottivat minulta, ja 50 äyriä minä siitä sain.»
»Kuka otti?»
»Kruunun miehet», huokasi Vappu. »Minä olin Marjalan harjulla tekemässä kylpyvastaa, kun ne tulivat, ja kun näin heidän tulevan, juoksin palolle ajamaan lehmää niin kauas, ett'eivät he sitä näkisi, ja lehmä meni ja sillä tiellään se on.»
Emäntä mietti vähän aikaa. »Eikö se ollut punainen ja valkoinen pilkku otsassa?»
»Juuri niin. Kyllähän te olette useinkin nähneet minun Omenani.»
»Kyllä minä sen keväällä näin teillä, ja näin minä sen nytkin pari viikkoa sitte Harvilassa, jossa sanottiin sen oikeastaan olevan Hämy-Iikan lehmän, hän oli sen jättänyt sinne siksi aikaa, kun itse kuljeksi etsimässä poikaansa Anteroa.»
»Hyvänen aika!»
»Hiljaa! hiljaa! Ettekö näe, tuolla hän istuu?» sanoi emäntä, viitaten Iikkaa, joka oli siirtynyt etemmäksi ylpeästä emännästä, se kun ei huolinut hänen sukistaan eikä hänestä itsestänsäkään. Mutta eipä se semmoinen kohtelu nyt ensi kertaa tapahtunut Iikalle, Hän istui yksin ajatuksissaan ja nakerteli petäjänsekaista kuivaa leivänpalasta.
»Hiljaa, hiljaa!» jatkoi emäntä, »ei hänen asiansa ole aivan oikein, niinkuin ei pojankaan.»
»Minä tiedän, että hän asuu juuri Ikaalisten rajalla, mutta emme me tutut ole», vastasi Vappu.