Iikka kavahti ylös ja tiuskasi: »Sen vielä maksaa saatte!» ja hän näytti niin uhkaavalta, että Vappu rupesi välittämään ja sanoi sovittaen: »No, älkää nyt noin riidelkö. Kertokaapas minulle, mitä suruja ja huolia teillä on.»
Iikka itki katkerasti. »Niitä on yhtä paljo kuin lehtiä metsässä. Marttilan emäntä lähetti sarkansa minua myöten tänne, kun lupasivat ottaa minut Siuron kärreihin. Minä otin saran, mutta nyt se on poissa, enkä minä tiedä, mihin se on joutunut.»
Emäntä nykäsi Vappua kylkeen, sanoen: »Vai niin, vai on sarka poissa!
Mihinkähän se olisi voinut joutua?»
»Minä makasin tuvassa viime yön. Kärrit olivat pihassa ja niissä oli myöskin viimeinen juustoni, jonka otin kotoa evääksi, ja Marttilan sarka ja Siuron lampaannahka ja lammas ja muuta, mitä ihmiset tänne lähettivät. Aamusilla oli kaikki muu paikoillaan, vaan sarkaa ei näkynyt missään eikä juustoa.»
»Vai olette te tehneet juustoa?» virkkoi emäntä. »Mistä te saitte maitoa? En minä luullut teillä olevan varaa ostaa lehmää.»
»En minä olekaan ostanut», vastasi Iikka hiljaisesti. »Mistäpähän ne minulle rahat tulisivat? Lehmä seisoi eräänä aamuna rappusten edessä, kun minä tulin ulos. Se raukka oli niin nälkäinen, että kyllä näkyi, miten se oli kärsinyt, ja ehtynyt se oli myöskin niin, ett'en ensin saanut muuta kuin kiulun pohjan märjäksi.»
Iikka kääntyi innostuneena emännän puoleen ja sanoi: »Se oli juuri se, jonka te näitte minulla, ja silloin minä teille kerroin kaikki.»
»Kyllä te siitä aina kerroitte», jatkoi emäntä, katsoen syrjään. Mutta Vappu tiesi nyt, mitä tahtoi tietää, ja sanoi: »Tiedättekö, minkä rangaistuksen se saa, joka lypsää toisen lehmää?»
Iikka tulistui uudestaan. »Olkoonpa rangaistus mikä hyvänsä», huusi hän, »niin Isotalon rouva sanoi, että minä saatan pitää elukan, koska sille ei kuulunut omistajaa, ja koska minä kerran olen saanut lehmän henkiin ja syöttänyt ja hoitanut sitä, niin aion minä sen pitääkin?»
»Ei, sen kyllä annatte olla tekemättä!» tiuskasi Vappu, »sillä se lehmä on minun Omenani, joka karkasi ja jota minä olen itkenyt monet ajat, eikä Isotalon rouva ole koskaan sanonut, että se on teidän. Luulenpa, ett'ei se rouva edes tunnekaan teitä.»