— Siitä Jumala varjelkoon!
— On siis teidän arvollenne alentavaa, että heikompi tarjoo apuansa?
— Eihän niinkään, neiti Sprengtport, mutta olin ajatellut tätä apua toisella lailla kuin kivääri kädessä.
Maria katseli kysyväisenä Wrangeliin, ja tämä jatkoi:
— Toivon voittavani luottaen Jumalaan ja väkeeni. Mutta kuinka onnellisesti käyneekin, on sittenkin varma, että moni kaaduttuaan ei nouse tältä kentältä. Toiset kyllä jäävät eloon, mutta ijäksi onnettomina, ja niiden puolesta nyt pyydän teitä. Teillä on rohkeutta katsoa kuolemaa silmiin, rohjetkaa siis katsella sitä kärsimystä, jota kuolema ei ole saanut lopettaa.
Kenraali näki kuinka levottomuus ja epäilys taisteli Mariassa, joka oli hyvää tarkoittanut, mutta jonka nyt pakosta täytyi poistua riveistä.
— Jättäkää meidät nyt, pyysi hän leppeästi. Tulkaa tänne taistelun jälkeen. Ottakaa ystäviä mukaanne ja tehkää silloin mitä voitte. Me, jotka nyt olemme täällä raadeltavina, ammennamme korkeampaa voimaa siitä tiedosta, että lempeät kädet illan tullessa tuovat sen avun, jota miekka ei anna. Jos kaadumme kuollaksemme, niin nukumme rauhallisemmin ajatellen, että silmämme suljetaan rakkaudella ja rukous luetaan haudallamme.
Wrangel vaikeni ja katseli kysyväisesti edessään seisovaan tyttöön. Hiljaisuus kesti hetkisen. Sitten sanoi Maria: — Kun itse asetuin riviin oli luja päätökseni, etten väisty muuten kuin kuollessani. Siitä olisitte voinut saada todistuksen, mutta huono sotamies olisin, jollen nyt ymmärtäisi lähteä.
— Oikein, vastasi Wrangel iloisesti ja tarjosi hänelle kättä. Ymmärrän vastauksenne. Sillä tavoin on univormua kannettava, mutta jättäkää se nyt. Viekää tervehdykseni kaupungin naisille, että luotan heihin. Rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme.
Kenraali nosti kätensä hattuun tervehtien ja viittasi esille hevosensa. Siinä tuokiossa oli hän satulassa. Samassa pamahti laukaus. Se tuli venäläisestä tykistä. Lascy oli alkanut.