Kenraali yritti estää enempiä syytöksiä, mutta Sprengtport jatkoi kuumeentapaisella kiivaudella. — Ellet sinä, samoin kuin muutkin Hatut, olisi sallinut kunnianhimon riistää itseltäsi kaikkea järkeä, niin et olisi ottanut sotamarskiksi ruvetaksesi. Mutta vaikka olisitkin Tukholmassa uskonut itsesi siihen kykeneväksi, niin täällä ainakin, koko kurjuus silmiesi edessä, sinä huomasit todellisuuden. Ja kuitenkin! Sinä tulit tänne kuninkaan käskystä antamaan tietoja asemasta Suomessa, mutta sen sijaan että olisit sanonut hänen majesteetilleen suoran totuuden, peittelit sen ainoastaan palkitaksesi Gyllenborgia ja hänen juhtiaan, jotka auttoivat sinua siihen missä nyt olet.
— Se ei ole totta! huusi Buddenbrock posket tulipunaisina. Raporteistani vastaan aikanaan itse, ja asemani Ruotsin armeijassa olen ansainnut taistelemalla nuoruudestani saakka kuningas Kaarlon luona. Siksi kunniakas oli nimeni, että kun syyskuun 24 p:nä 1729 minut kirjoitettiin ritarihuoneeseen ruotsalaiseksi aatelismieheksi, onnittelivat Tukholman vapaasukuiset säätyänsä, kun vaakunani asetettiin heidän joukkoonsa.
Sprengtport ei vastannut, ja kun Buddenbrock huomasi, ettei hän aikonut myöntää eikä kieltää, rupesi hän uudestaan moittimaan Wrangelin anteeksiantamatonta julkeutta, kun hän vastoin kaikkia käskyjä riensi Lappeenrantaan. Hänen olisi pitänyt totella ja odottaa.
— Odottaa! huusi Sprengtport ylenkatseellisesti. Luuletko että Lascy olisi odottanut? Mutta mitä sinä itse odotit? Jos aikomuksesi oli jättää kaupunki tuhottavaksi, olisi sinun pitänyt sanoa se suoraan. Silloin olisimme suoriutuneet ilman sinua.
— Jätä ne semmoiset sanomatta, Sprengtport! Minunko syyni se oli että
Wrangel — —
— Älä puhu Wrangelista! huusi majuri, puoleksi nousten vuoteelta. Hänen kunniansa ei kuole koskaan! Mutta miksi et itse tullut? Minkätähden jätit meidät pulaan? Minkätähden lähetit meidät kuolemaan kuten David Urian?
Tuskanhiki nousi Buddenbrockin otsaan, mutta hän rohkaisihe ja vakuutti, ettei hän uskonut vaaraa niin likeiseksi. Elokuun 23 p:nä kl. 6 aamulla oli hän kyllä saanut kirjeen Wrangelilta, joka vaati lähtökäskyä, koska Brandenburg oli pyytänyt apua Lappeenrantaan. Wrangel itse oli valmis lähtöön. Sen kirjeen ohessa seurasi toinen Brandenburgilta, jossa tämä, pyytäen apua, kertoi, että hänen tiedustelijansa olivat Kananojalla ja Taskulassa huomanneet vihollisten joukkojen kulkevan Lappeenrantaan päin. Buddenbrock kuitenkaan ei ollut siltä taholta kuullut olevan mitään sanottavaa vaaraa, eikä siis uskonut tarvitsevansa varoa hyökkäystä. Hän oli kuitenkin vastannut, että Brandenburgin tuli tarkemmin tutkia metsiä, ja jos varomisissa oli perää, pitäisi Wrangelin, heti lähetettyään tiedon pääkortteeriin, itse viipymättä lähteä liikkeelle ja suurella varovaisuudella liikkua eteenpäin tarkimmasti tiedustellen. Jos Wrangel huomasi Lascyn siksi vahvaksi, ettei käynyt hyökätä hänen kimppuunsa, pitäisi hänen valita itselleen sopiva paikka ja siellä odottaa Buddenbrockia pääarmeijan kanssa.
Majurin oli vaikea hillitä kärtyisyyttä. Tuo pitkäveteinen laverteleminen väsytti häntä silminnähtävästi, mutta kenraali tahtoi puhua suunsa puhtaaksi ja jatkoi huoletonna: Hänen vastauksensa Wrangelille ei ollut vielä lähetetty, kun uusi lähetti kl. 11 e. p. p. toi Lagerhjelmilta tiedon, että Wrangel oli lähtenyt. Sen johdosta oli Buddenbrock kirjeensä reunaan lisännyt, että Wrangelin piti odottaa pääarmeijaa, joka nyt oli rientävä avuksi. Erittäin hyvänä pysäyspaikkana oli hän maininnut Toikalaa, jonka valloittamista vaikeutti korkea harju ja järvi oikealla sekä suo vasemmalla puolella. Semmoisia käskyjä oli Wrangel saanut, mutta kuinka hän oli menetellyt? Äärettömällä kevytmielisyydellä oli hän sotalaeista ja käskyistä huolimatta heittäytynyt vaaroihin, joita hän ei voinut torjua, ja kyllä hän vielä saa kaikesta vastata.
— Wrangel on syytön, keskeytti Sprengtport. Hän lähti Jumalan nimessä ja olisi loistavasti voittanut, jollei Wasaborg vastoin käskyä olisi edennyt liiaksi ja murtanut rivin sekä estänyt meitä käyttämästä omia tykkejämme. Kun me luovuimme hyvästä asemastamme, jäi kaikki onnen nojaan, ja suomalaisten joukkojen pako sai turmiomme täydelliseksi. Mutta Wrangelin ei ollut syy.
— Wrangelilla, huusi Buddenbrock raivostuneena, oli vielä viimeiselläkin kaksi mahdollisuutta. Joko olisi hän vienyt kaiken varusväen kaupungista ja peräytynyt, tahi olisi hän heittäytynyt linnaan ja puolustautunut kunnes olisin joutunut apuun.