— Kummassakin tapauksessa olisi hän uhrannut kaupungin. Sitäkö tahdoitkin?
Buddenbrock epäröi. Pitikö hänen vaatia tämä paatunut kaksintaisteluun ja tappaa hänet juuri nyt? Vai olisiko parempi kohdella näitä sanoja ylenkatseella ja lähteä. Mutta ei! Tänä hetkenä tarvitsi tuo yksinäinen mies jonkun, jonka edessä hän voi puhdistaa itseänsä. Hän kaipasi inhimillistä sydäntä, sillä hän käsitti kuinka yksinään hän seisoi. Sprengtport oli aina ollut uskollinen kumppani, ja kyllä hän katselee tätäkin asiaa toisilla silmillä kunhan saa kaikki tietää. Sprengtportin katkeraan ivaan Buddenbrock sentähden vastasi kylmällä tyyneydellä: — Pysykäämme tosiasiassa. Kuulin Lagerhjelmiltä, ettei Wrangel ottanut mukaan muonaa kuin pariksi päiväksi ja että hän jätti koko kuormaston jälkeensä. Miehistö lienee heittänyt takitkin yltään.
— Olimme heittäneet sydämmemme, henkemme! huusi Sprengtport kiihtyneenä.
Mutta Buddenbrock jatkoi järkähtämättömänä: — Olkoonpa, että Wrangel salli semmoista; minulle se ei olisi käynyt. Syys on tulossa; rankkasade olisi voinut kastaa miehet läpimäriksi, mikä kahdeksan penikulman taipaleella olisi voinut tuhota koko kolonnan. Wrangel jätti tykistön jälkeensä, minä toin tykit mukanani. Sitäpaitsi oli väki tietämättäni ottanut teltat mukaansa, ja oikein se olikin, sillä parempi on sotamiehen nukkua kuin samota metsissä seipäitä kokoomassa. Mutta vaikka olisinkin lähtenyt yhtä kevytmielisesti kuin Wrangel, en olisi sittenkään joutunut aikoinaan paikalle, sillä Wrangelin kuljettavana oli ainoastaan 5:den penikulman paikoilla, mutta minun 8. Wrangel oli valmis kolmessa tunnissa, sillä hänellä oli kaikki koossa, mutta me saimme hevosemme vasta seuraavana aamuna. Valmistauduttaessa keitätin lihaa sotamiehille, joten sekin viivytys käytettiin edullisesti.
Tuo pitkä puhe oli majurista sietämätöntä, mutta kun ei ollut poistumisen mahdollisuutta, koetti hän, loikoen vuoteellaan, silmät ummessa osoittaa ainoastaan välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Voimat vihdoin pettivät, hän ei enää hillinnyt itseänsä, vaan teki kiivaan liikkeen käsivarrellaan ikäänkuin heittääkseen luotansa kaikki selitykset. Sitten kohosi hän istualleen ja puhkesi kuumeentapaisella ärtyisyydellä puhumaan:
— No jääköön se sun lihankeittosi Herran nimeen! Näit kai liiaksi nälkää Ukrainassa, niinkuin me kaikki. En olisi sittenkään menetellyt sinun tavallasi. Mutta sano minulle lyhyesti ja selvään, oletko saanut kirjeitä venäläisestä leiristä ja vastannut niihin?
— Olen, sen myönnän, mutta senkin kykenen selittämään.
— Tietysti! huudahti Sprengtport kalveten ja värähtävällä äänellä. Sinä osaat selittää jos mitä. Mutta sittenkin tulee päivä, jolloin tuomio kohtaa sinua. Taivas ja maa todistavat, että sinä uhrasit Wrangelin ja meidät kaikki. Mene! En tahdo enempää kuulla.
— En, en menekään! Ne kirjeet, joita sain, olivat veljeltäni ja yksityisiä. Koko maailma saa ne lukea. Tuossa on. Buddenbrock veti esiin kolme kirjettä ja antoi ne majurille. — Näethän että ne ovat Gothardilta.
Sprengtport otti yhden ja vilkasi kuoreen, jota kaunisti upea Buddenbrock-suvun vaakuna. — No, entä sitte? sanoi hän tarjoten kirjeen takaisin.