Maria. Mitä on tapahtunut?
Buddenbrock. Suuriruhtinatar Elisabet Petrowna on astunut Venäjän valtaistuimelle.
Maria. Haluaako hänen Majesteettinsa sotaa vai rauhaa?
Buddenbrock. Saatte tietää kaikki, kaunis lapseni, sitten saatte itse päättää. Aluksi mainitsen, että tieto teidän hyväntahtoisuudestanne meidän sairaita sotilaitamme kohtaan ja heille annetusta avustanne on joutunut itse hoviin. Sen johdosta olen nyt täällä tuodakseni teille Hänen Majesteettinsa kiitoksen ja ilmoitan teille, että saatte pyytää jonkun armo-osoituksen. Mikäli se koskee teitä itseänne, on se ehdottomasti täytettävä.
Maria. Pyydän saada palata Ruotsin Suomeen.
Buddenbrock. Siinäkö kaikki.
Maria. Kapteeninrouva Löfving kuuluu samaan pyyntöön.
— Toimitan anomuksenne perille, vastasi parooni, vetäen luoksensa tuolin, johon hän istuutui. Minulle on mieluista voida vakuuttaa teille Hänen Majesteettinsa suostumus. Teen sen varmimmalla vakaumuksella, koska tiedän, että keisarinna Elisabet surkutellen on saanut tiedon monien raskaasta kohtalosta sekä Venäjällä että Suomessa, ja hän on päättänyt tehdä mitä mahdollista on luodaksensa tulevaisuudessa alamaistensa onnen.
Maria katseli epäillen ritarillista vierastansa. Kauniisti hän kyllä puhui, mutta ehkä vaan hovin tapaan semmoista, jolla ei ollut mitään merkitystä, ja laisinkaan punnitsematta sanojaan vastasi hän kylmästi pää kenossa puolittain ylpeillen: — Minua ilahuttaa, jos keisarinna on tullut huomaamaan niitä kärsimyksiä, joiden alaisiksi hänen armeijansa on joutunut hyökätessään Ruotsia vastaan.
— Te puhutte kuin lapsi, vieläpä kuin ymmärtämätön lapsi, vastasi parooni synkistyen synkistymistään.