— Älä meitä ajattele, sinun täytyy nyt levätä.
Majurinrouva järjesti patjat penkille ja levitti huivin hänen ylitsensä. Mutta samassa häämöitti kaksi sinikeltaista töyhtöä akkunan edustalla, ja huolissaan ettei kukaan pääsisi majuria häiritsemään, riensi rouva ulos. Mutta ovessa hän jo tapasikin Buddenbrockin ja Wrangelin. Hän koetti estää heitä tulemasta, mutta väittely joutui majurin korviin, ja käsittäen että se koski häntä, nousi hän ja tuli ovelle.
— Kas, tuossahan hän on! huudahti Buddenbrock avoimin sylin rientäen häntä vastaan. Tunnetko minua, Sprengtport? 30 vuotta on siitä kun erosimme.
Majuri teki ojennuksen esimiehen edessä. — Kenraalimajuri Buddenbrock, vastasi hän tervehtien.
— Sinulle on vääryyttä tehty, Sprengtport! sanoi Buddenbrock, ojentaen hänelle kätensä. Sinun pitäisi olla kenraali samoinkuin minä. Syy ei ole minun, eikä se saa häiritä ystävyyttämme. Sano veljeksi kuten ennenkin. — Tunnetko tuota? kysyi Buddenbrock osoittaen Wrangelia.
— Wrangel, oletko täällä?
Ilosta säteilevin silmin tervehtivät nuo kolme asetoveria toinen toistansa.
— Mitä uutta Tukholmasta? kysyi Wrangel virkeästi, mutta odottamatta vastausta keskeytti Buddenbrock: — Onko Lewenhaupt jo matkalla tänne?
— Ei vielä, vastasi Sprengtport. Lähdin Tukholmasta ennen valtiopäivien loppua. Olin saanut tarpeekseni.
Buddenbrockin silmät loistivat tyytyväisyydestä. — Koko Tukholma on nyt kai sodan puolella, kysyi hän.